maanantai 28. joulukuuta 2015

Tuliaseman valinta ja rakentaminen

Tuliasema on naamioitu paikka, josta tarkka-ampuja tähystää ja tulittaa vihollista. TA:n käyttämä tuliasema muistuttaa rakenteeltaan enemmänkin tiedustelijoiden tähystysasemaa, kuin perinteistä jalkaväen kiväärimiesten tuliasemaa.
Tämä siksi, että TA pyrkii ampumaan kauempaa kuin tavallinen jalkaväki, hänen on pysyttävä viimeiseen asti huomaamattomana ja irtautuu asemasta herkemmin, jolloin asemaa ei välttämättä tarvitse linnoittaa niin vahvasti. Tietenkin jos on aikaa valmistautua ja tehtävä niin vaatii, niin tuliasemaa pyritään linnoittamaan vihollisen aseiden luoti- ja sirpalevaikutusta vastaan.

Kuvassa esimerkki Yhdysvaltojen maavoimien erikoisjoukkoyksikön tarkka-ampujien tuliasemasta maastossa, joka on melko haastava piiloutumisen ja suojan kannalta. Maasto on pelkistetyn karua ja maaperä hankalasti kaivettavaa.
Tanskalaisten tuliasema on ainakin kuvan perusteella mallikelpoinen: naamiointiverkko rikkoo ampujan ja tähystäjän ulkomuotoa ja sulauttaa heitä kiviröykkiöön, kivet tarjoavat hyvän ampumatuen ja suojaa vihollisen tulelta sekä irtautumisreitti asemasta on suojaisaan takarinteeseen. Rinteen päällä oleva tuliasema on kuitenkin hieman kyseenalainen, sillä se voi erottua taustasta. Kuvasta ei kuitenkaan näe, onko tuliaseman taustalla korkeampi mäki vai näkyykö siellä taivasta.

[http://www.military.com/daily-news/2015/10/30/us-to-send-special-operations-forces-to-syria-reports.html]

Uudessa Maavoimien taistelutavassa pyritään kuluttamaan vihollista syvyydessä, eikä torppaamaan väkisin tiettyyn maastonkohtaan. Suurin osa taisteluista tulisi siis olemaan hyvin valmisteltuja väijytyksiä, joissa pyritään lyhyessä ajassa aiheuttamaan viholliselle suuria tappioita, samalla minimoiden omat tappiot.
Jalkaväkijoukkue voi olla hajautettuna suurellekin alueelle, ja edelleen ryhmät voivat olla jakautuneena partioihin.
Tarkka-ampujan tuliasemien rakentamisen kannalta se tarkoittaa sitä, että tuettava joukko voi olla niin hajallaan, ettei "kaikenkattavaa" tuliasemapaikkaa löydy. Siksi TA-partion olisikin valmisteltava useita tuliasemia joukkueen ryhmityksen sisälle, ja suunniteltava tarkkaan näiden väliset siirtymäreitit. Jos taistelua edeltävä tilanne sen sallii ja tiedustelutietojen perusteella voidaan päätellä minkä joukkueen osan vastuualueelle vihollinen suuntautuu, TA-partio voi siirtyä edullisimpaan tuliasemaan tukemaan väijytystaistelua.
TA-partion tuliasema on kuitenkin sijoitettava sen verran erilleen rynnäkkökivääritaistelijoiden asemista, ettei niihin kohdistuva vihollisen asevaikutus vaikeuta tarkka-ampujien työtä. Lisäksi jos TA-partion asema on kauempana ja sivussa muun joukon asemista, pystytään pääjoukon irtautumista suojaamaan paremmin. Tämä ei saa kuitenkaan vaikeuttaa TA-partion omaa irtautumista.

Jos TA-partiolle käsketään tietty tuhoamisalue tai vapaan metsästyksen tehtävä, on tuliaseman sijainti pyrittävä suunnittelemaan etukäteen edulliseen maastonkohtaan kartan ja mahdollisten ilmakuvien avulla. Kun alustava paikka tuliasemalle on selvillä, suunnitellaan siirtymäreitti tuliasemaan. Siirtymis käsiteltiin edellisessä kirjoituksessa.

Hyvällä tuliasemalla on seuraavia kriteereitä:
- Ei saa sijaita erottuvassa maastonkohdassa tai luoda kontrastieroa taustaa vasten
- Antaa suojaa vihollisen tähystykseltä
- Suojainen reitti suoja-asemasta tuliasemaan
- Laaja ampuma-ala tai useampi kapea sektori
- Pitkä ampumamatka, vähintään 300 m
- Mahdollistaa hyvän ampuma-asennon
- Maaperä helposti kaivettavaa
- Sen verran mukava, että asemassa voidaan olla pitkiä aikoja

Näiden vähimmäisvaatimusten lisäksi olisi edullista, että tuliaseman ja tuhoamisalueen välissä olisi vihollisen kulkua hidastava tai kanavoiva maastonkohta tai muu tekijä (vesistö, suo, louhikko, jyrkkä mäki, miinoite, kiinteitä rakenteita), tuliasema sijaitsisi tuhoamisaluetta korkeammalla (raivaamistarve pienempi) ja aseman ympärillä olisi esimerkiksi harjanteita tai muita laukausmelua heijastavia kohteita, jotta vihollisen on hankalampi paikallistaa tarkka-ampuja. 
Lisäksi jos mahdollista, tulisi pyrkiä siihen että aurinko paistaisi tuliaseman takaa tai sivulta, ettei auringon valo häikäise tarkka-ampujaa eikä valo helpota aseman havaitsemista vihollisen suunnasta katsottuna.

Tässä esimerkkikuva tuliaseman sijoittelusta, kun tuhoamisalueena on joen ylittävä silta. Tuhoamisalueen ja tuliaseman välissä on vihollisen liikettä ohjaava joen mutka ja hidastava kosteikko, jonka yli on hyvä ampuma-ala sillalle. Irtautumisreitti kulkee metsän suojassa kahden rinteen välissä, jotka tarjoavat näkösuojaa ja suojaa suora-ammuntatulelta. Lisäksi joen vastarannalla samalla suunnalla tuliaseman kanssa sattuu olemaan lintutorni, jonne voisi rakentaa valetuliaseman, sillä sinne vihollisen huomio todennäköisesti kiinnittyy tarkka-ampujan laukausten jälkeen.



Jos TA:n tuhoamisalueeksi on käsketty esimerkiksi peltoaukea tai muu panssarivaunuille edullinen aukea maasto, on tuliasema sijoitettava metsän syvyyteen pois aukon reunasta. Vaikka tämä rajoittaa ampumasektoria, sillä parannetaan selviytymismahdollisuuksia. Tuliasema on vaikeampi havaita syvältä metsästä, eivätkä vihollisen vaunut pysty täysin hyödyntämään pääaseensa sirpaleammuksien tuhovoimaa. Vaunu pyrkii ampumaan sirpaleammuksia vastustajan jalkaväen asemien yläpuolisiin puiden oksiin ja runkoihin, jotta sirpaleet sataisivat jalkaväen niskaan.  
Alla esimerkki vaunun sirpaleammusten käytöstä jalkaväkea vastaan:

[Taistelijan Opas 2013, Puolustusvoimat, s. 99]

Kuten jo edellä mainittiin, tuliaseman tärkeimmät edellytykset ovat huomaamattomuus ja suojainen irtautumisreitti. Vasta näiden toteutumisen jälkeen aletaan miettiä ampuma-alaa. Huomaamattomuuden ja hyvän ampuma-alan välille on löydettävä tasapaino, hengissä pysymisen kannalta huomaamattomuus on elintärkeää, mutta toisaalta huomaamaton tuliasema on turha, jos sieltä ei pysty tehokkaasti täyttämään tarkka-ampujalle käskettyä tehtävää.
Kuvassa varoittava esimerkki toisessa maailmansodassa taistelleesta saksalaisesta tarkka-ampujasta, joka teki viimeisen virheen valitessaan puun latvuksen tuliasemakseen. Huomaamattomuus ja hyvä ampuma-ala eivät olleet tasapainossa.


Poikkeuksena tuliasema voidaan sijoittaa rakennuksen katolle, jos tehtävä on lyhytaikainen tai tarkka-ampujaan ei kohdistu merkittävää uhkaa. Tälläisiä ovat esimerkiksi liikkuvan saattueen suojaaminen ylhäältä käsin tai rakennuksen haltuunoton suojaus. Lisäksi katoilla näkyvästi asemissa olevat tarkka-ampujat voivat toimia show of force-joukkona, esimerkiksi terroriuhan aikana massatapahtumissa tai valtiovierailujen aikana.


Erilaisia tuliasematyyppejä



Tuliasemat jakautuvat kahteen päätyyppiin, maasto- ja rakennetun alueen asemiin. Näiden väliin sijoittuu taajama-alueet, joissa voidaan hyödyntää kummankin alueen tuliasematyyppejä.

Maastossa käytettäviä tuliasemia on karkeasti ottaen kolmea tyyppiä:
- Pika-asema
- Makuupotero
- Istumapotero

Pika-asema on nimensä mukaisesti asema, joka on otettu käyttöön kiireellä, kun joko rajallinen aika tai vihollisen läheisyys ei mahdollista tuliaseman rakentamista. Se voi olla esimerkiksi kasvillisuuden suojaama painanne maassa, ojanpohja, joenpenkka, kaatuneen puun oksisto, kallionkolo, pusikko tai vaikka tiheän kuusen alaoksiston katve.
Jos mahdollista, pika-asemaa voidaan parantaa raivaamalla pois tähystämistä ja luodin lentoa haittaava aluskasvillisuus ja puiden oksat, levittämällä naamioverkko tuliaseman yläpuolelle, kaivamalla ylimääräistä maata alta pois aseman miehittäjien profiilin pienentämiseksi ja parantamalla aseen tukea.
Pika-asemassa naamiointi on painavin tekijä selviytymisen kannalta, sillä ajan puutteen takia vähäinen tai olematon linnoitus ei tarjoa riittävästi suojaa vihollisen tulelta.
Yhtäjaksoinen aika joka pika-asemassa on järkevästi mahdollista viettää, on 6-12 tuntia. Tämä siksi, että aseman ollessa ahdas ja matala, asemassa ei ole paljastumisvaaran takia juurikaan mahdollisuuksia liikutella jäseniä verrytelläkseen. Jos asemassa joutuu olemaan kauan liikkumatta, se vaikuttaa fyysiseen suorituskykyyn ja sitä kautta laukauksen osumatodennäköisyyteen. 
Alla esimerkkikuva pika-asemasta, jossa ampuja ja tähystäjä ovat asettuneet pienen harjanteen taakse kasvillisuuden sekaan.
[Sniper Training FM 23-10 1994, Headquarters Department of the Army]


Tässä vielä otos Simon Mennerin kuvasarjasta, johon hän on kuvannut ammattitarkka-ampujia naamioituneena erilaisissa ympäristöissä. Tässä kuvassa TA on asettunut pika-asemaan pienen mäen syrjään puskien katveeseen, tulialueen ollessa polun suuntaan. Todennäköinen irtautumisreitti on näkösuojassa takarinteeseen. Kuva on otettu suoraan edestä noin 20 metrin päästä, jolloinkin ainoastaan piipunsuun pyöreä muoto paljastaa ampujan. Havaitsemisen helpottamiseksi ampuja on kuvassa ympyröity.

[http://simonmenner.com/pages/1Camouflage.htm]

Kun pika-asemaa aletaan parantaa, se ensivaiheessa muistuttaa kattamatonta makuupoteroa. Maata kaivetaan ainakin sen verran, että ampuja ja tähystäjä mahtuvat asemaan ja viholliseen päin näkyvää profiilia saadaan pienennettyä. Maata pitää kaivaa sivusuunnassa takaosasta enemmän pois kuin edestä, jotta alavartaloa liikuttamalla voidaan ampumasuuntaa kätevästi muuttaa. Kaivuusta noussut maa-aines käytetään tuliaseman etuosan ja sivustojen suojan parantamiseen tai kätketään aseman takamaastoon.  
Seuraavassa vaiheessa asema katetaan ainakin naamioverkolla ja luonnomateriaaleilla, tai jos aikaa on käytettävissä, rakennetaan sateenkestävä naamiokatos. Alla esimerkkikuva sääsuojalla ja luonnonmateriaalilla katetusta pika-asemasta, joka melkein voitaisiin jo laskea katetuksi makuupoteroksi.


[Tarkka-ampujan käsikirja 2003, Puolustusvoimat, s. 58]

Tässä esimerkkikuvasarja venäläisestä tavasta valmistaa pika-asema. Tarkka-ampujalla on mukanaan metallista valmistettu kokoontaitettava kehikko, joka asetetaan maahan kaivetun poteron päälle. Kehikon päälle levitetään naamioverkko, jonka naamiointia vielä parannetaan luonnonmateriaalilla.
Kuvakaappaukset ovat tästä videosta, jossa on paljon muitakin hyödyllisiä kikkoja. https://www.youtube.com/watch?v=1Find2jbkkw



Makuupotero on pika-aseman jälkeen seuraava vaihe tuliaseman rakentamisessa, jonka linnoittaminen tuo jo suojaa vihollisen aseiden luoti- ja sirpalevaikutusta vastaan. Aina jos on aikaa valmistautua tehtävään ja tilanne sen mahdollistaa, makuupotero pyritään valmistamaan

Makuupoteroita on kahta tyyppiä, perusversio ja suojakololla varustettu.
Koska makuupotero on kokonaan katettu ja kaivettu maan sisään, on siinä se hyvä puoli, että kattava näkösuoja ja lisätila mahdollistavat pienen verryttelyn asemassa, jolloin siinä voi viettää pidemmän ajan kuin pika-asemassa. Suojakololla varustettu makuupotero eroaa perusversiosta siten, että siihen on lisätty erillinen linnoitettu suojakolo, jonne suojaudutaan vihollisen tulelta. 
Tyypillinen aika joka makuupoterossa voidaan viettää on 12-48 tuntia.

Alla esimerkkikuva makuupoteron perusversiosta. Kuvasta poiketen aseen piippua ei kuitenkaan tule työntää ampuma-aukosta läpi, sillä suupaineen heilauttama aluskasvillisuus, suuliekki ja kostealla kelillä piipusta nouseva savu voivat paljastaa tuliaseman. Siksi katetun aseman pitäisi olla sen verran pitkä syvyyssuunnassa, ettei piippua tarvitse työntää aukosta ulos.  
[Sniper Training FM 23-10 1994, Headquarters Department of the Army]

Mitä pienempi ampuma-aukko ja mitä kauempana aukosta ollaan, sitä pienempi lämpöjälki näkyy vihollisen suuntaan. Mutta ampuma-aukon ollessa pieni, ei siitä näkyvä ampumasektorikaan ole kummoinen. Siksi olisi tehtävä useampi ampuma-aukko eri suuntiin, jotka ovat peitettynä kun niitä ei tarvita. Jos ei tehdä erillisiä ampuma-aukkoja, aseman etuosa voidaan peittää naamioverkolla. Sen läpi voidaan tähystää, eikä sen läpi ampuminen juurikaan haittaa luodin lentoa.

Makuupoteroon vievä takaosan kulkuaukko on muistettava peittää ja naamioida, jotta ei aiheudu paljastavaa kontrastieroa tuliaseman miehittäjien ja kulkuaukosta näkyvän taustan välillä. Alla esimerkkikuva kontrastiserosta.



[Tarkka-ampujan käsikirja 2003, Puolustusvoimat, s. 50]


Makuupoteron kehittyneemmässä versiossa ampumapaikka on myöskin katettu esimerkiksi naamioverkolla tai luonnonmateriaaleilla, mutta ampumapaikan taakse on rakennettu lisäksi erillinen suojakolo. Suojakolossa suojaudutaan raskaampien aseiden tulelta, ja sinne TA-partio mahtuu kyyryssä turvaan. Suojakolo on kaivettu syvälle maahan ja tuettu ympäriinsä puilla, jotta vähennetään sen romahtamisen vaaraa. Suojakololle on rakennettu katto, jonka eri rakennekerroksilla pyritään vähentämään vihollisen epäsuorantulen vaikutusta. Asemaan kuljetaan katettua käytävää pitkin, jotta tuliasemaan meno on huomaamatonta. 
Alla esimerkkikuva suojakololla varustetun makuupoteron rakenteesta, kuvasta puuttuu ampumapaikan kattaminen ja sen naamiointi rakenteen selkeyttämisen takia. Myös asemaan vievän käytävän suuaukko on muistettava naamioida

[Tarkka-ampujan käsikirja 2003, Puolustusvoimat, s. 73]

Mahdollisuuksien mukaan kannattaa hyödyntää jo olemassaolevia maastonmuotoja, kuten kumpareita, makuupoteron rakentamiseen, sillä se sulautuu paremmin ympäröivään maastoon kuin keinotekoinen rakennelma. Tietenkin näissä on haasteena sopivan paikan löytäminen, sillä maaperä ei kaikkialla tietenkään ole helposti kaivettavaa.
Alla olevissa kuvissa on muutama esimerkki kumpareeseen rakennetuista makuupoteroista. Näistä yläkautta kaivettu versio on hieman kyseenalainen, sillä poistumisreitti asemasta on suoraan kumpareen päälle vihollisen näkyville. Jos sellaisen rakentaa, täytyy poistumisreitti naamioida hyvin ja asemasta poistutaan matalana.


[Tarkka-ampujan käsikirja 2003, Puolustusvoimat, s. 74]

[Tarkka-ampujan käsikirja 2003, Puolustusvoimat, s. 75]

Istumapotero mahdollistaa pitkien aikojen ( 48+ h) viettämisen tuliasemassa, ja se onkin jo luettavissa kenttälinnoitukseksi. Nykyisessä liikkuvassa taistelutavassa tämän tyyppinen potero ei todennäköisesti ole enää ajankohtainen, mutta esimerkiksi rakennetun alueen taistelussa kellarikerroksiin rakennetut tuliasemat muistuttavat istumapoteroa, joten hyödyllistä tietoa tämäkin.
Koska istumapoterossa on enemmän tilaa, voidaan siellä säilyttää enemmän tuliasemassa tarvittavaa materiaalia ja esimerkiksi reppuja ei tarvitse välttämättä jättää kauempana asemasta olevaan kätköön.

Alla olevasta kuvasta poiketen aseen piippu tulisi ampuessa pitää poterorakenteiden sisäpuolella, samoista syistä kuin makuupoteron tapauksessa. Lisäksi ampuminen tulisi suorittaa pienien aukkojen tai naamioverkon läpi.
Tietenkin ampuminen rakenteiden sisällä rasittaa korvia, mutta mieluummin pieni tinnitus kuin hengenlähtö tuliaseman paljastumisen takia. Jos potero ei ole pituussuunnassa tarpeeksi syvä tähän, tulee ainakin aseman etupuolista naamiointia jatkaa piipun ylitse. 
Kulkuaukko poteroon tulee peittää ja naamioida ulkopuolelta, jotta aukosta tuleva valo ei aiheuta paljastavaa kontrastia eikä mahdolliset vihollisen partiot löydä poteron sisääntuloaukkoa.

[Sniper Training FM 23-10 1994, Headquarters Department of the Army]

Alla kaaviokuva istumapoteron rakentamisen vaiheista Puolustusvoimien Tarkka-ampujan käsikirjan mukaan.

[Tarkka-ampujan käsikirja 2003, Puolustusvoimat, s. 74] 


Rakennetun alueen tuliasemat 

Rakennuksiin sijoittuvat tuliasemat eroavat maastoon sijoittuvista tuliasemista siten, että niissä on valmiiksi jo jonkin verran suojaa ainakin kiväärikaliiperisten aseiden tulta vastaan ja näkösuojakin on parempi. Lisälinnoitus on myöskin helpompaa, sillä rakennusmateriaalia on ympäristöstä hyvin saatavilla ja linnoitusmateriaalia ei välttämättä tarvitse naamioida, kun se saadaan kasattua seinän taakse valmiiseen näkösuojaan. Huonona puolena tiiviisti rakennetulla alueella on kapeat ampumasektorit ja maalien nopea liike suojasta toiseen.
Koska puistoissa ja taajamissa voidaan soveltaa edellä esitettyjä maastoon soveltuvia tuliasematyyppejä, niin keskitytään tässä pääasiassa rakennuksia hyödyntäviin tuliasemiin.

Aloitetaan kuitenkin huonolla esimerkillä. Irakissa taisteleva heppu, jolla ei selvästikään ole itsesuojeluvaistoa, esittelee alla olevassa kuvassa ehkä huonoimman mahdollisen esimerkin rakennuksen sisällä olevasta tuliasemasta. Huonommaksi tuota ei oikein saa kuin työntämällä pää ulos ikkunasta ja huutamalla että "Täällä ollaan!". 

[http://www.military.com/daily-news/2015/07/08/a-secret-islamic-state-success-shock-troops-who-fight-to-death.html]


Eritellään mitä suorituksessa on huonoa, jotta itse vältetään samat virheet:
- Piippu on työnnetty ikkunasta ulos --> kanki on kaiken kansan näkyvillä, suupamaus nostattaa pölyä ja laukausääni helppo paikallistaa
- Mies ampuu seisaaltaan aseen piippu tuettuna ikkunan karmiin --> ampuma-asento todella epävakaa ja piippu ei pääse värähtelemään luonnollisesti
-  Huoneen pinnat ovat sävyiltään vaaleita ja huone on valoisa --> Mies on taustaansa tummempi, jolloin kontrastiero helpottaa ampujan havaitsemista
- Mies on lähellä ampuma-aukkoa ja ampuma-aukko on melko suuri --> Vastustajan helppo nähdä suuliekki ja ampuja aukon läpi

Rakennetulla alueella voi konfliktin ensivaiheessa olla hankala valmistaa hyvin ympäristöön sulautuvaa tuliasemaa, ympäristön ollessa vielä ehjä ja siisti. Lisäksi vielä mahdollisesti paikalla oleva siviiliväestö kasvattaa tuliaseman paljastumisen riskiä. 
Taistelutoimien vaurioitettua rakennuksia ja yleisen epäjärjestyksen lisäännyttyä sopivia tuliasemia alkaa ilmestyä kuin sieniä sateella. Lisäksi romahtaneet rakennukset ja kaduilla olevat romut helpottavat liikkumista suojassa tulelta ja tähystykseltä.
Alla Ukrainan sodasta esimerkkikuva , jossa on sama rakennus ennen ja jälkeen taisteluvaurioiden. Ehjänä rakennukseen olisi ollut hankala tehdä tarkka-ampujan tuliasemaa tasaisten seinäpintojen ja suurien ikkunoiden takia, joista ampuma-aukko olisi paistanut pahasti silmään. Vaurioituneena rakennuksessa on sopivia tuliasemapaikkoja vaikka muille jakaa.


[http://obozrevatel.com/crime/53086-posle-obstrela-aeroport-luganska-polnostyu-razrushen.htm]


Tässä ohjeita rakennukseen sijoittuvalle tuliasemalle:

Ampuma-aukosta:
- Ampujan on sijoituttava mahdollisimman kauas ampuma-aukosta suuliekin ja laukausäänen häivyttämiseksi (lisäksi lämpöjälki vaikeampi havaita)
- Ampuma-aukkoina käytetään mieluiten rakennuksessa valmiiksi olevia tuuletusaukkoja tai taistelutoimien aiheuttamia reikiä, kuin että neitseelliseen seinäpintaan tehtäisiin varta vasten ampuma-aukko
- Mitä pienempi ampuma-aukko, sitä vaikeampi se on vihollisen huomata
- Jos ampuma-aukko tehdään, on tehtävä myös valeaukkoja, mahdollisuuksien mukaan muihinkin rakennuksiin 

Ikkunasta:
- Ikkunasta ammuttaessa lasiin leikataan pieni reikä luotia varten tai lasiruutu poistetaan / rikotaan (satunnaisesti myös muistakin alueen ikkunoista vihollisen hämäämiseksi)
- Ikkuna voidaan myös korvata muovikalvolla, jonka läpi voidaan ampua
- Ikkunasta ammuttaessa tuliasemahuone pimennetään mahdollisimman hyvin
- Ikkunan ja ampujan väliin kannattaa laittaa tummaa tiheäsilmäistä verkkoa, sen läpi pystyy tähystämään ja ampumaan, mutta kaukaa katsottuna se näyttää tasaiselta pinnalta
- Jos tiheäsilmäistä verkkoa ei ole käytettävissä, ampujan tausta on tummennettava
- Suupamauksen voimasta liikkuvat esineet on joko kiinnitettävä pysyvämmin tai poistettava, esimerkiksi sälekaihtimet ja verhot

Muut valmistelut:
- Ampuma-aukon ympärille seinää vasten kasataan linnoitusmateriaalia, kuten hiekkasäkkejä, tiiliä, metallikappaleita, huonekaluja yms. mitä onkaan saatavilla 
- Sortumien varalta kattoa voidaan tukea tukipuilla tai rakentamalla suojakatos ja varaamalla kulkutien raivaamista helpottavia työkaluja tuliasemaan
- Tulen syttymisen varalta tuliasemassa olisi hyvä olla käytettävissä vettä, hiekkaa tai esimerkiksi tukahduttamispeitteitä
- Kapeiden ampumasektorien takia on hyvä valmistella useampi ampuma-aukko tai jopa useampi tuliasema samaan rakennukseen.
- Ampumatuki on oltava hyvä pienestä aukosta ammuttaessa, tähän kannattaa käyttää rakennuksesta löytyviä huonekaluja
- Rakennusten ylemmissä kerroksissa on huomioitava piiloon jäävä alakatve ja kellareissa maanpinnan näköesteet (alakatveen minimoimiseksi rakennuksen toinen kerros on hyvä ja ohikulkijatkaan eivät näe suoraan tuliasemaan, jos mahdollista niin suojamies tai tuettava joukko valvoo katvealueita)
- Jos tuliasema on talon ullakolla tai yläpohjassa ja ammutaan katossa olevan reiän läpi, paras paikka on savupiipun tai muun vahvan suojaa antava rakenteen lähellä 
- Harjakattoisissa taloissa varteenotettava paikka tuliasemalle on päätykolmion yläosassa, jolloin ulkoneva katon reuna luo varjon ampuma-aukon päälle
- Poistumistie tuliasemasta on oltava suojainen, tarvittaessa vaikka puhkotaan seinään tai lattiaan parempi reitti valmiiksi
- Pääasiallisen poistumisreitin lisäksi olisi hyvä olla hätäpoistumistie, esimerkiksi turvalliseen suuntaan osoittavaan ikkunaan valmistellaan laskeutumisköysi kerälle odottamaan
- Muut reitit tuliasemaan tukitaan ja mahdollisesti miinoitetaan sekä rakennuksen ulkopuolelta poistetaan tai tehdään käyttökelvottomiksi kiipeämisen mahdollistavat rakenteet


Tässä vielä muutamia selventäviä kuvia äskeisistä ohjeista:

[Tarkka-ampujan käsikirja 2003, Puolustusvoimat, s. 79]  

Ampuja sijoittuu kauas ampuma-aukosta, käytetään olemassaolevia reikiä, samasta tuliasemasta voidaan ampua useampaan suuntaan



[Taistelijan Opas 2013, Puolustusvoimat, s.196]
 
Esimerkki huoneen valmistelusta tuliasemaksi


Esimerkki suojaisen kellarikerroksen valmiista ampuma-aukoista eri suuntiin


[http://www.migente.com/photos/view.html?photo_id=3527902]

Ampuma-aukkona käytetyn ikkunan ja ampujan väliin ripustettu tiheäsilmäinen naamioverkko

[http://www.pace-systems.co.uk/surt.html]

Kohteentarkkailussa käytetty naamiointiverkko, joka on kiinnitetty ikkunan ympärille ja kameran objektiivin päälle. Huomioi huoneen pimennys.


[http://www.chriskyleamericansniper.info/]

Kuvassa edesmennyt Chris Kyle, joka antaa esimerkin huonekalujen hyödyntämisestä ampuma-alustan parantamisessa.


[http://www.thedailybeast.com/articles/2015/02/12/the-american-sniper-i-knew-kevin-lacz-on-fellow-navy-seal-chris-kyle-and-movie-criticisms.html]

Ja tässä sama kaveri tovereineen, jotka ovat käyttäneet ampujan taustan tummentamiseen sadesuojaa.


Tässä omalaatuinen esimerkki aseen tukemisesta naruilla, kun ampuma-aukko on ilmeisesti melko korkealla seinässä.


Tuliasema talviolosuhteissa 

Talvella maaperä on kovaa roudan takia, kaivuun jälkiä on hankala häivyttää, lehtipuut ovat paljaita ja kontrastierot maastossa ovat suuria, niin silloin korostuu tarkka-ampujan osaaminen sopivan tuliaseman valinnassa. Koska tuliaseman rakentaminen on hankalaa, käytännössä se on aina pika-asema. Jo pelkästään pakkasen takia pika-asema on perusteltu ratkaisu, sillä asemassa ei voi viettää yhtä pitkää aikaa kuin kesäkelillä. 
Jos kuitenkin aikaa on, pika-asemaa voi parantaa ainakin eristämällä tuliaseman pohjan kylmästä maasta esim. makuualustan avulla. Myös talvinaamioverkon voi levittää aseman päälle, jotta lämpöjälki pienenee. Talvella lämmin kerrospukeutuminen korostuu tuliasemassa kytätessä, jotta toimintakyky säilyy. Oikein kylmällä kelillä siellä voi pötkötellä vaikka makuupussissa, kunhan ei vaaranna irtautumisjärjestelyjä.
Perinteinen talvisen pika-aseman paikka on lumisten havupuiden alaoksien katve, kuten tässä kuvassa:





Edellisen kuvan tuliasemassa on se huono puoli, että aseen suujarru pöläyttää ampuessa pehmeää lunta ilmaan ja pudottaa lunta oksilta, jolloin tuliasema voidaan havaita. Siksi piipun ympärys on otettava huomioon ja lunta tarvittaessa jäädytettävä Simo Häyhän oppien mukaan.

Aiheuttamistaan hankaluuksista huolimatta lumi kuitenkin yhtenäistää maaston ilmettä, jolloin aiemmin selvästi erottuvat kohteet maastossa muuttuvat potentiaalisiksi tuliasemiksi, kun aiemmin ne olisivat vetäneet liikaa huomiota itseensä. Lisäksi jos lunta on oikein paljon, sen sisälle voi kaivaa lumikiepin tuliasemaksi tai puhkoa tuulen kasaamiin lumivalleihin ampuma-aukkoja, kuten alla olevassa kuvassa esiintyvä jenkkien merijalkaväen tarkka-ampuja.


Jos toiminta-alueella oleva lumi ei ole koskematonta ja puiden alaoksilla ei ole lunta, pika-aseman naamioinnin parantamiseksi partion suojamies voi peitää ampujan ja tähystäjän sadeviitoilla / avaruuslakanalla ja kasata heidän päälleen lunta. Alla esimerkkikuva venäläisten tarkka-ampujien tyylinäytteestä.


Tässä vielä esimerkki ilmeisesti tiedustelijoiden rakentamasta tähystysasemasta, joka on peitetty talvinaamioverkolla. Varsin hyvä ratkaisu tarkka-ampujienkin tarpeisiin.



Tuliaseman valmistamisen vaiheet


Kun on päätetty tuliaseman paikka, sen valmistamisprosessi on seuraava:
- Mitataan ampumaetäisyydet ja laaditaan tuliasemakortti
- Raivataan tähystämistä ja luodin lentoa häiritsevät esteet ja suupamauksesta heiluvat kasvit, tarvittaessa kastellaan maata tai lunta pölyämisen estämiseksi 
- Varmistetaan hyvä ampuma-asento parantamalla tuliaseman pohjaa ja aseen tukea
- Varmistetaan mahdollisten viestiyhteyksien toimivuus
- Tehtävästä ja käytettävissä olevasta ajasta riippuen tuliasema linnoitetaan
- Tuliasema naamioidaan ja katetaan, jos mahdollista niin naamioinnin tehokkuus tarkastetaan oletetusta vihollissuunnasta
- Laaditaan tuliaseman suojausjärjestelyt, esim. miinat, hälyttimet, suojamiehen vartiopaikka, kulkuesteet
- Harjoitellaan irtautumisreitti ja vaihtoasemien miehitys
- Jos tilanne sallii, voidaan ampua kenttäkohdistukset oletettuihin vihollisen kulku-uriin ja tukeutumispisteidiin ampuma-arvojen varmentamiseksi. 
- Vara-, vale- ja vaihtoasemien tiedustelu ja valmistelu tilanteen salliessa


Tuliaseman suojaaminen lämpötähystykseltä


Nykyaikaisessa sodankäynnissä suojautuminen lämpötähystykseltä on erityisen tärkeää, silla paljaalle silmälle näkymätön tuliasema paljastuu hetkessä lämpökameralle, jos asiaan ei ole kiinnitetty huomiota.

[http://www.opticsplanet.com/gearexpert/2012/09/flir-ps-24-giveaway-sweepstakes-learn-more-about-thermal-imaging.html]

Pohjan lämpötähystykseltä suojautumiseen luo henkilökohtainen naamiovaate, jonka valmistamiseen palataan jossain myohemmässä kirjoituksessa. Perusperiaate on, että mitä lämpimämpi ja tiiviimpi naamiovaate on, sitä vähemmän siitä karkaa kehon lämpösäteilyä ympäristöön. Lisäksi voidaan käyttää erityisesti IR-suojattuja materiaaleja. Myös makuupussin käyttö tuliasemassa on oiva lämpösäteilyn vangitsija.

Toinen asia mitä pitää ymmärtää on, että lämpökamera ei näe materiaalien läpi, vaan niistä tulevan lämpösäteilyn. Eli jos tarkka-ampuja on piiloutunut tiheään puskaan, josta hän itsekin näkee vain juuri ja juuri läpi, voi hän pysyä hetken aikaa näkymättömänä lämpökameralle. Mutta mitä kauemmin tarkka-ampuja viipyy samassa puskassa, sitä enemmän hänen kehonsa lämpöä sitoutuu maahan ja puskan oksiin ja lehtiin. Tällöin tuliasema näkyy lämpökamerassa epäilyttävänä möykkynä, joka on ympäristöään lämpimämpi. Siksi tuliasemassa täytyisi olla sijoittuneena mahdollisimman perälle, jotta edessä oleva naamiomateriaali ei lämpiäisi niin nopeasti.

Tuliaseman lämpötähystyssuojan parantamiseen voi käyttää esimerkiksi maastovärisiä avaruuslakanoita, joita voi parantaa kiinnittämällä niihin muotoa rikkovaa naamiomateriaalia. Kun tälläisen levittää tuliaseman päälle sekä eteen ja jättää vain pienen aukon tähystystä ja ampumista varten, on tilanne jo parempi. Mutta koska avaruuslakanakaan ei heijasta takaisin sisäpuolelle kaikkea siihen osuvaa lämpösäteilyä, alkaa sekin ennenpitkää lämmitä ulkopinnaltaan ja tuliasema voi paljastua.

[http://www.ulkoilukauppa.com/teltat/laavut-ja-louteet/savotta-avaruushuopa/]

Rakennetulla alueella ikkunat luovat yllättävän hyvän suojan lämpötähystykseltä, sillä nehän on suunniteltu pitämään lämpö huoneen sisällä. Siksi ikkunaan tulisikin leikata vain pieni aukko luotia varten, jotta ampujan lämpöjälki ei näkyisi ulos. Tietenkin ikkunakin lämpenee jos siihen kosketaan tai ollaan kauan sen lähellä, mutta sen takia sijoitutaankin mahdollisimman kauas huoneen perälle. Vaikka ikkuna onkin hyvä lämpöeriste, ei kannata tuudittautua turvallisuudentunteeseen, sillä kehittyneet lämpökamerat jossain määrin näkevät myös ikkunoiden läpi, mutta kuva on melko suttuinen.
Alla esimerkkikuva kaupallisella FLUKE IR Fusion lämpökameralla otetusta kuvasta, jossa nähdään ikkunan vaikutus sen takana olevan lämpösäteilyn havaitsemiseen.

[http://www.moistureview.com/blog-06]

Suojavahvuudet 


Kerrataan vielä lopuksi kuvan muodossa eri materiaalien suojavahvuudet kiväärikaliiperisten aseiden tulta vastaan. Nämä on otettava huomioon tuliasemaa linnoitettaessa.




[Taistelijan Opas 2013, Puolustusvoimat, s. 96]





perjantai 4. joulukuuta 2015

Tarkka-ampujan liikkuminen

Tarkka-ampujapartio on kaikkein haavoittumimmillaan ollessaan liikkeellä, varsinkin jos se liikkuu itsenäisesti ilman omien joukkojen suojaa. Liikkuminen on sovitettava kulloisenkin tilanteen mukaan, ja siihen vaikuttaa mm. toimintaympäristö, vuodenaika, sää, vihollisuhka ja valoisuus. Yksittäistä totuutta ei tässäkään asiassa ole, mutta tästä kirjoituksesta saatte kuitenkin lisää työkaluja tarkka-ammuntapakkiinne.


Tarkka-ampujan etenemistavat



Tarkka-ampujan on hallittava jalkaväkitaistelijan perusetenemistavat ja ladatun aseen oikeaoppinen käsittely siirtymien aikana. Lisäksi on varmistettava, että liikuttaessa varustus ei pidä meteliä ja on naamioitu, heijastavat pinnat on peitetty ja henkilökohtainen naamiointi on kunnossa. 
Naamioviittaa tai röllipukua ei käytetä kuitenkaan koko aikaa, sillä sen kanssa liikkuessa tulee helposti liian kuuma. Kun ollaan tarpeeksi lähellä tuliasemaa, ylimääräinen varustus piilotetaan suojamiehen vartiopaikan lähistölle, puetaan röllipuku / naamioviitta päälle ja lähdetään kohti tuliasemaa. 
Sama pätee talvella, eli liikkuessa on mahdollisimman kevyt vaatetus, ja ennen tuliasemaan menoa puetaan lisää lämmintä lumipuvun alle.

Tarkka-ampujan etenemistapoja käytetään, kun pyritään liikkumaan mahdollisimman huomaamattomasti ja äänettömästi tuliasemaan. Etenemistavat sovitetaan maaston tarjoaman näkösuojan mukaan. Perusidea on, että mitä lähempänä tuliasemaa ollaan, sitä matalampana ja hitaammin liikutaan. Matalana liikuttaessa on varottava heiluttamasta aluskasvillisuutta ja oksia, joiden liike voi kiinnittää vihollisen huomion.
Tuliasemaa olisi myös lähestyttävä mahdollisimman suoraan, sillä sivuttaisliike paljastaa etenemisen todella helposti. Tuliasemaan mennessä ei saa olla hoppu, kiire tappaa.

Ensimmäinen tapa on hiipiminen. Tätä käytetään, kun näkösuoja vielä mahdollistaa pystyssä liikkumisen ja halutaan havainnoida ympäristöä. Asetta kannetaan kainalossa sivuttaisprofiilin pienentämiseksi. Astuessa jalkaterä osoittaa eteen ja askel on mahdollisimman rullaava, jotta sivuttainen ja ylös-alas suuntainen heiluminen on vähäistä.
Alla esimerkkikuva hiipimisestä.

[www.SniperCentral.com]

Seuraava etenemistapa on konttaus. Tätä käytetään lähempänä tuliasemaa kuin hiipimistä, kun näkösuoja ei vielä välttämättä vaadi ryömimistä.
Ase on tuettuna kainaloon ja samalla suojataan optiikkaa. Kontatessa on varottava upottamasta piipunsuuta maahan. Vanha kikka on laittaa piipunsuuhun kondomi teipillä kiinni, ettei sinne pääse kulkeutumaan likaa. Vaikka kortsun unohtaisi ottaa pois, ei sen läpi ammunta luodin kulkua haittaa. Vaimennetuissa aseissa saman asian hoitaa paikkatarra vaimentimen reiän päällä.
Aseen kantohihnaa kannattaa kiertää  pari kierrosta perän ympäri, jotta se ei takerru oksiin ja risuihin.
Alla esimerkkikuva konttauksesta.



[www.SniperCentral.com] 

Korkea ryömintä on välivaihe konttauksen ja tavallisen ryömimisen välillä, kun halutaan vielä havainnoida ympäröivää maastoa. Siinä liikutaan jalkojen ja kyynärpäiden avulla, aseen maatessa käsivarsien päällä. Tässäkin on varottava kolauttamasta optiikkaa, eikä piippua sovi sörkkiä isänmaahan.
Alla esimerkkikuva korkeasta ryöminnästä.

[www.SniperCentral.com]

Ryömintä tulee kysymykseen, kun näkösuojaa ei juurikaan ole ja ollaan lähellä valittua tuliasemaa.
Tässä aseesta pidetään kiinni yhdellä kädellä, otteen ollessa kantohihnan juuresta tai bipodin jalasta. Ase lepää käsi- ja olkavarren päällä. Liikkuessa käytetään vuorotellen ristikkäistä kättä ja jalkaa. Vartaloa ei saa nostaa ylös maasta, vaan raahaudutaan matalana eteenpäin. 
Alla esimerkkikuva ryöminnästä.

[www.SniperCentral.com]

Matala ryömintä on tarkka-ampujan etenemistavoista huomaamattomin, mutta kaikkein hitain ja raskain. Minuutissa ei välttämättä liikuta kuin pari hassua senttiä, jonka takia tätä käytetäänkin vasta aivan viime metreillä tuliasemaan edetessä.
Aseesta pidetään kiinni samalla tavalla kuin tavallisessa ryöminnässä. Poski on käännettynä maata vasten, jotta pään profiili saadaan mahdollisimman matalaksi. Kantapäiden sisäsyrjät ovat myös maassa kiinni. Pään kääntäminen aiheuttaa sen, että liike alkaa helposti suuntautua pään kääntösuuntaa kohti, jolloin sivuttaisliike voi paljastaa tarkka-ampujan.
Matalassa ryöminnässä liike saadaan aikaiseksi päkiöillä työntämällä ja sormilla vetämällä. 
Alla esimerkkikuva matalasta ryöminnästä.


[www.SniperCentral.com]
 

Takaperin ryömimistä käytetään tuliasemasta poistuessa. Siinä liike saadaan aikaiseksi, kun punnerrusasennosta työnnetään käsillä vartaloa taaksepäin. Tätä liikkumistapaa harjoitellaan valitettavan harvoin, vaikka se on olennainen "etenemistapa". 
Jos tätä ei koskaa harjoittele, voi tulla yllätyksenä kuinka röllipuku ja varustetaskut käyttäytyvät takaperin ryömiessä. Varustetaskujen läppien alle voi päätyä likaa tai ne voivat pahimmillaan aueta ja tarvikkeet tippua maahan. 



Partion liikkuminen

 


Perusperiaatteena TA-partion liikkumisesta voidaan sanoa, että aina tuliasemaa kohti liikkuessa oletetaan alueella olevan vihollista. Tämä silloinkin, vaikka tuliasema olisi ennalta valmisteltu ja maasto on tuttua. 

Partion liikkumisen tulisi olla ennalta suunniteltua. Karttaa tutkimalla saadaan selvitettyä parhaimmat etenemisreitit ja tehtyä aika-arvio. Lisäksi on selvitettävä tiedot alueen vihollistilanteesta. 
Sään ja vuorokauden ajan vaikutus on huomioitava. Mitä huonompi sää ja pimeämpi, sitä parempi keli on TA-partiolle liikkua
Omien joukkojen toiminta ja tunnussanat yms. on oltava myös selvillä, jotta mahdollinen omien kohtaaminen ja palaaminen tukikohtaan on turvallista. Partion lähtiessä itsenäiselle tehtävälle, oman tukikohdan vartiomiehille on kerrottava milloin partio on palaamassa ja lähestymissuunta. Jos partiolla on mukanaan viestikalustoa, on selvitettävä käytettävät viestiperusteet.

Oletetusta vihollisuhasta johtuen on liikuttava siten, että kaikki mahdollinen suoja vihollisen tähystykseltä hyödynnetään, vaikka kuljettu matka kasvaisikin. Tähystyssuojaa tarjoavat esim. tiheät puustot ja pusikot, mäkien taustat, painanteet ja ojien pohjat. Jos näkosuoja on pieni, on liikuttava kontaten tai ryömien. Liikkuessa on varottava aiheuttamasta ääntä, paljastavia jälkiä tai kasvillisuuden liikettä. Lisäksi on hyödynnettävä varjoja, sillä liike auringonvalossa paljastaa armotta.

Tulisemaan meno tulisikin mieluiten suorittaa yöllä tai huonolla säällä, jolloin vihollisen tarkkaavaisuus on heikentynyt. Teitä, polkuja, peltojen ja jokien reunoja yms. luonnollisia kulku-uria on vältettävä, sillä vihollinen voi valvoa niitä.
Jos mahdollista, oma liikkuminen sovitetaan yhteen vihollista häiritseviin tekijöihin, kuten ajoneuvosaattueiden meluun tai tykistön tulivalmisteluun.
Alla esimerkkikuva liikkumisen sovittamisesta ympäristö mukaan. Kuva on Taistelijan Opas 2013 kirjasta, jonka lukemista suosittelen kaikille.

[Taistelijan Opas 2013, Puolustusvoimat, s. 108]

Partion on liikkuessaan oltava valppaana ja pyrittävä huomaamaan vihollinen, ennen kuin vihollinen huomaa partion. Tämä hoidetaan taistelijakohtaisilla tähystyssuunnilla, rauhallisella liikkumisella ja ajoittaisilla pysähtelyillä, jotta voidaan kuulostella ympäristöä.

Mutta aina kaikki ei mene suunnitelmien mukaan ja partio voidaan yllättää, niin siksi tuliasemaa lähestyessä on pidettävä korkea valmius tulenavaamiseen. Kiivaan tulenavauksen jälkeen partion on irtauduttava tilanteesta, mieluiten savutuksen suojassa, sillä kolmen henge partio on auttamatta alakynnessä yli ryhmän kokoista vihollista vastaan.
Tämän takia kulkureitin varrelle on sovittava K-pisteitä, joihin partion jäsenet kokoontuvat, jos he ovat irtautumisen tai muun sekasorron aikana joutuneet eroon toisistaan. On tärkeää sopia lähetysmismerkki K-pistettä lähetyttäessä, jotta mahdollisesti siellä odottava partiokaveri ei luule lähestyjää viholliseksi.

Liikuttaessa suojamies kulkee kärjessä tunnustelijana ja partion johtajana toimiva tähystäjä on perimmäisenä. Ampuja sijoituu partion keskelle.
Tähystäjä ohjaa partion liikettä käsimerkein tai kuiskaamalla lähietäisyydeltä.


Vihollisen kohtaaminen partion liikkuessa itsenäisesti



Jos tapahtuu pahin ja partio kohtaa yllättäen vihollista, niin siinä on kolme mahdollista alkutilannetta:
1. Partio näkee vihollisen, mutta vihollinen ei partiota.
2. Vihollinen näkee partion, mutta partio ei vihollista.
3. Partio ja vihollinen näkevät toisensa yhtä aikaa.

Vastatoimet näihin tilanteisiin:
1. Liike pysähtyy, mennään matalaksi. Pyritään välttämään kontaktia.
2. Paljoakaan ei tehtävissä. Jos vihollinen ei ole ehtinyt valmistella väijytystä, voi tilanteessa yrittää tempaista aloite kiivaalla tulituksella, jonka jälkeen irtaudutaan tilanteesta.
3. Pätee sama kuin edellä. Yllättävässä kohtaamisessa on toimittava ripeästi ja väkivaltaisesti, jonka jälkeen irtaudutaan.

Jos viholliskontaktista selvitään ehjin nahoin, partion johtaja tekee päätöksen tehtävän jatkamisesta tai keskeyttämisestä.


Eteneminen avojonossa ja kiilassa



Normaali partion liikkumismuoto on avojono, josta tarvittaessa siirrytään kiilaan, jos epäillään vihollisen kohtaamisen olevan todennäköistä. Sitä tilannetta TA-partio pyrkii tietenkin välttämään, ja mieluummin kiertää uhan. Alla esimerkit partion avojonosta ja kiilasta. Kuvissa esitetty myös tähystyssektorit ja viitteelliset taistelijoiden väliset etäisyydet, jotka tietenkin sovitetaan maaston ja tilanteen mukaisiksi. 

Suojamies toimii partion tunnustelijana, joten hänen etäisyytensä seuraavaan taistelijaan on muita suurempi. Nyrkkisääntönä etäisyyksien on oltava sellaiset, että jos yhtä partion jäsentä vastaan avataan tuli, asevaikutus ei saisi ulottua helposti muihin. Taistelijoiden välinen etäisyys ei saa olla kuitenkaan liian pitkäkään, jottei käsimerkein kommunikointi vaikeudu.
Partion avojono
[Taistelijan Opas 2013, Puolustusvoimat, s. 118]

Partion kiila
[Taistelijan Opas 2013, Puolustusvoimat, s. 119]

 

Suojattu eteneminen kiilassa



Kun lähestytään tuliasemaa tai muuta kohdetta huonosti näkösuojaa tarjoavassa maastossa, käytetään suojattua etenemistä. Suojatussa etenemisessä säilytetään korkea valmius tulenavaukseen liikuttaessa. Ideana on, että partiosta liikkuu kerrallaan vain osa, lopun suojatessa etenemistä. 

Esimerkiksi jos suojamies on kärjessä ja ampuja sekä tähystäjä ovat perässä, on liike seuraavanlainen:
1. Suojamies on paikallaan suojassa ja on ase käyttövalmiina etenemissuuntaan. Ampuja ja tähystäjä liikkuvat suojamiehen ohitse ja pysähtyvät puolestaan suojaan sopivan matkan päähän. 
2. Kun ampuja ja tähystäjä ovat valmiita suojaamaan etenemistä, suojamies lähtee liikkeelle. Ohitettuaan ampujan ja tähystäjän, suojamies pysähtyy suojaan.
3. Kuvio alkaa alusta, eli ampuja ja tähystäjä lähtevät liikkeelle suojamiehen ollessa paikallaan.

[Taistelijan Opas 2013, Puolustusvoimat, s. 117]


Suojattu eteneminen avojonossa



Suojattua etenemistä avojonossa käytetään samoin tavoin kuin edellä esitettyä kiilassa etenemistä, mutta tässä partio ei ole levittäytynyt valmiuden kohottamiseksi. Tämä sopiikin hyvin maastoon, jossa on tarjolla riittävästi näkösuojaa. Lisäksi partio on huomaamattomampi, kun se ei ole levittäytynyt ja jäljet kulkevat yhdessä urassa.
Tätä liikkumistapaa voidaan käyttää myös rakennetulla alueella, kun liikutaan rakennuksen tai esim. muurin seinän suuntaisesti. Käsitellään rakennetun alueen TA-toiminnan erityispiirteitä myöhemmin erillisessä kirjoituksessa.

Esimerkiksi jos suojamies on kärjessä, ampuja on keskellä ja tähystäjä perässä, on liike seuraavanlainen. 
1. Ampuja pysyy paikallaan, kun suojamies ja tähystäjä liikkuvat. Suojamies pysähtyy sopivan matkan päähän, tähystäjä pysähtyy ampujan luo. Tässä voidaan kuiskaamalla antaa ohjeita.
2. Suojamies ja tähystäjä pysyvät paikallaan, ampuja liikkuu. Ampuja pysähtyy suojamiehen luona ja välittää tälle mahdolliset tähystäjältä saadut ohjeet.
3. Kuvio alkaa alusta, eli ampuja pysyy paikallaan ja suojamies ja tähystäjä liikkuvat. 
 
[Taistelijan Opas 2013, Puolustusvoimat, s. 117]

 

Irtautuminen



Uhkaavasta tilanteesta irtautuminen suoritetaan samaan tapaan kuin suojattu eteneminen kiilassa, mutta takaperin. Tätä tapaa voidaan käyttää joko hiljaiseen irtautumiseen, jos vihollinen ei ole huomannut partiota, tai tulikosketuksesta irtautumiseen taistellen. 

Otetaan esimerkki taistellen irtautumisesta:
1. Suojamies on kärjessä ja partio on taistelukosketuksessa viholliseen. Tilannearvionsa perusteella partion johtaja tekee päätöksen irtautumisesta ja komentaa "Irti!". Valitsemallaan hetkellä kärjimmäisenä oleva taistelija, tässä tapauksessa suojamies, huutaa "Liikun!". Tällöin loppupartio kiivastuttaa tulittamistaan ja suojamies lähtee ripeää vauhtia mahdollisia suojia hyväksikäyttäen ohittamaan partiotovereitaan. Ollessaan muun partion tasalla, hän huutaa "Tasalla!". Päästyään sopivaan tuliasemaan ampujan ja tähystäjän takapuolelle, suojamies ilmoittaa "Valmis!".
2. Kun suojamies on aloittanut vihollisen tulittamisen, ampuja ja tähystäjä ilmoittavat "Liikun!". He irtautuvat  kohti suojamiestä, joka ampuu nopeaa häirintätulta kohti vihollista. Suojamiehen tasalla he ilmoittavat "Tasalla!". Päästyään tuliasemaan suojamiehen takapuolelle, he ilmoittavat "Valmis!".
3. Liike alkaa alusta, eli on suojamiehen vuoro liikkua, kun ampuja ja tähystäjä tukevat.





Jos partiolla on käytössään savuheitteitä tai käsikranaatteja, niitä kannattaa käyttää irtautuessa. Kukin varmaan ymmärtää miksi.

Kun on irtauduttu taistellen ja saatu hieman hajurakoa viholliseen, partio kootaan kasaan ja lähdetään liikkumaan parasta mahdollista vauhtia, eli saatananmoista munaravia, kohti omia joukkoja tai muuten turvallisempia seutuja.

Omia joukkoja lähestyttäessä on muistettava ennalta sovitut lähestymisreitit ja lähestymistunnukset, ettei joudu omien ampumaksi heti sen jälkeen, kun on hädin tuskin selvitty viholliskosketuksesta.

Hiljainen irtautuminen on muuten samanlainen, mutta pyritään liikkumaan huomaamattomasti eikä pidetä ääntä, jottei vihollinen huomaa irtautuvaa partiota. Vaihtoehtoisesti voidaan pysyä paikallaan piilossa ja odottaa vihollisen poistumista.

Jos hallittu irtautuminen ei onnistu ja partio leviää, on pyrittävä pääsemään partion keskenään sopimille kokoontumispisteille.
K-pisteen tulee olla maastonkohta, jonka löytää helposti pimeälläkin eikä siitä voi huomaamattaan kävellä ohi. Huonoja K-pisteitä ovat esimerkiksi polun pää, kiven lohkare, iso puu tai kumpare. Hyviä paikkoja taas ovat pellon kulmat, järvien rannat, tiet, suuret sähkölinjat ja hakkuuaukeiden laidat. 
K-pisteelle saavuttaessa mennään ensin seisomaan nimenomaan määritettyyn pisteeseen (esimerkiksi ojien risteys pellon kulmassa) ja annetaan lähestymismerkki, esimerkiksi taputukset. Mikäli vastausta ei kuulu, mennään parinkymmenen metrin päähän pisteestä hyvään suojaan odottelemaan muita. Jos lähistöltä taas annetaan oikeat vastataputukset, siirrytään äänen suuntaan piilossa odottelevien partiokaverien luo.
K-pisteiden lisäksi tulee määrittää kompassisuunta, jota kohti voi myös liikkua, jos K-pisteelle pääsy on mahdotonta. 

Irtautuessa voidaan partion johtajan harkinnan mukaan järjestää myös väijytyksiä. Väijytys voidaan tehdä ns. suoraan liikkeestä tai ketunlenkkinä.

Suoraan liikkeestä tehty väijytys tehdään silloin, kun aika tai maasto ei salli ketunlenkin tekoa. Siinä siis yksinkertaisuudessaan kesken irtautumisen ryhmitytään puolustukseen suojaisaan maastonkohtaan, ja vihollisen seuratessa partion jälkiä, vihollista kohti avataan yllättäen tulitus. Tulikosketus ei saa kestää kauaa, ja partio jatkaa rivakkaa irtautumistaan aiheutettuaan viholliselle tappioita. Tälläisellä väijytyksellä pyritään tuhoamaan esimerkiksi vihollisen koirapartiot, joiden avulla vihollinen pysyy partion kannoilla.

Ketunlenkki on hieman hienostuneempi väijytystapa, ja vaatiikin jonkin verran etukäteissuunnittelua onnistuakseen. Perusideana siinä on tehdä ongenkoukun mallinen lenkki, jotta päästään oman jäljen sivustaan. Vihollinen joka kulkee jäljen perässä, voidaan yllättää näin odottamattomasta suunnasta. Väijytyksen tehoa voidaan parantaa esimerkiksi viuhkapanoksilla.
Ketunlenkki on kuitenkin melko yleinen taktiikka, niin täytyy pitää mielessä, että vihollinen voi varautua siihen ja kulkeakin jäljen sivulla. Lisäksi on huomioitava tuulensuunta, ettei mahdollinen jälkikoira paljasta väijytystä ennen aikojaan.
Hyvä väijytyspaikka on suojainen ja siitä on laaja ampuma-ala. Väijytyspaikan sivustojen tulisi olla vaikeakulkuiset, tai miehistön riittäessä erikseen vartioidut, jottei vihollinen pääse yllättämään väijyttäjiä sivustasta. Väijytyspaikasta jatkuvan irtautumisuran tulisi olla myös suojainen tai ainakin nopeakulkuinen. Talvella muun joukon väijyttäessä yksi taistelija avaa latua muille valmiiksi irtautumisen nopeuttamiseksi. 
Alla esimerkki sissitoiminnalle tyypillisestä tiellä tehdystä väijytyksestä, sen jälkeisestä irtautumisesta ja ketunlenkistä jäljittäjien tuhoamiseksi.




Tien tai kapean aukean ylittäminen



Jos TA-partion kulku-uralla on tie, on se pyrittävä ylittämään huomaamattomasti ja nopeasti. Parhaita paikkoja siihen ovat puuston peittämät mutkat tai kahden mäen välinen pieni laakso. Näissä vihollinen ei pysty kunnolla valvomaan tietä, toisin kuin suoralla ja tasaisella tieosuudella. Mahdollisia alikulkuja ja siltoja tulee välttää, sillä ne voi olla valvottuja tai ansoitettuja.
Alla esimerkki sopivasta tienylityspaikasta.


Kun kartalta on löydetty sopiva tienylityspaikka ja partio on päässyt sen lähelle, on pysähdyttävä kuulostelemaan onko tiellä liikennettä. Jos ylityspaikka vaikuttaa turvalliselta, partio ylittää tien valitsemallaan hetkellä yhtenä tiiviinä "könttinä" mahdollisimman ripeästi. Ylityksen aikana tähystyssuunnat ovat kumpaankin suuntaan tietä ja suoraan eteen. 

Syy miksi partio ylittää tien yhtä aikaa, on siinä että silloin pienennetään todennäköisyyttä paljastua viholliselle. Jos partio ylittää tien perinteisesti taistelija kerrallaan, voi käydä niin, että vihollisen vartiomies huomaa häivähdyksen ensimmäisestä ylittäjästä, mutta ei ehdi vielä reagoida. Mutta toinen ylittäjä joutuukin jo suolatuksi, kun vartiomiehen huomio on keskittynyt ylityskohtaan. Yhtenä könttinä partio pääsee kerralla tien yli, ja vaikka vartiomies näkisikin vilauksen siitä, ei olisi enää seuraavia ylittäjiä ammuttavana.

Jos partion tielle tulee voimajohtoaukko tai muu pitkä aukea jota ei voi kiertää, se ylitetään konttaamalla tai ryömimällä näkösuojassa, sillä yleensä voimajohtoaukoissakin on peitteisiä kohtia. Tällöin partio voi ylittää aukon taistelija kerrallaan, ensimmäisenä yli päässeen varmistaessa aukon vastapuolen.


Vesistön ylitys



Ensisijaisesti TA-partion tulee välttää vesistöjen ylityksiä, mutta aina ei ole valinnan varaa. Siltoja ei tule käyttää, sillä niitä voidaan valvoa vihollisen toimesta. Jokea tai leveää ojaa ylittäessä ylityspaikan tulee olla matala, heikkovirtauksinen ja kiinteäpohjainen. 
Sopivan paikan löydyttyä ensimmäinen taistelija laskee varustuksensa ja aseensa maahan ja ottaa housut ja kengät pois. Jos mukana on varakengät tai erilliset kahluusandaalit, niin ne vedetään jalkaan. Ensimmäiselle ylittäjälle annetaan esim. pitkä suora puunoksa, jolla hän kokeilee ylityspaikan pohjaa. Jos mukana on köyttä, sidotaan se varmistukseksi ylittäjään kiinni.

Jos ensimmäinen ylittäjä pääsee turvallisesti toiselle puolelle, sitoo hän varmistusköyden toiselle puolelle esim. puuhun kiinni ja palaa hakemaan varusteitaan. Tämän jälkeen koko partio ylittää joen / ojan varusteiden kanssa. Ylitys tehdään yksi kerrallaan, muiden turvatessa ylitystä.

Ei käsitellä tässä tilapäislauttojen tekoa tai muuta vaativampaa vesistön ylitystä, sillä on epätodennäköistä että TA-partio joutuu sellaisen haasteen eteen yksinään. Jos joudutaan ylittämään vaativampi vesistö, ollaan todennäköisesti isomman joukon mukana ja ylitykseen on valmistauduttu paremmin ennalta.


Eteneminen tuliasemaan



Tähystäjän merkistä partio pysähtyy sopivan tuliaseman lähettyvillä. Lähettyville on suhteellinen käsite, maastosta riippuen se voi olla kymmeniä tai satoja metrejä. Varusteet joita ei tuliasemassa tarvita, jätetään kätköön suojamiehen vartiopaikalle. 

Kun ylimääräiset varusteet on jätetty kätköön, sopivaksi katsottua tuliasemaa lähestytään aluksi siten, että tähystäjä on kärjessä ja ampuja perässä. Suojamies turvaa selustan tuliasemaan mennessä. 
Lähellä valittua tuliasemaa, tähystäjä pysähtyy ja päästää ampujan edelleen. Ampuja menee ensimmäisenä tuliasemaan, jotta hän saa heti mahdollisimman hyvä ampuma-asennon itselleen. 

Riippuen uhka-arviosta, partio voi asettaa tähysmiinoja ja hälyttimiä tuliasemaan vieville kulku-urille. Jos tilanne sallii tuliaseman linnoitustoimet, partiosta on aina yhden jäsenen oltava vartiossa. Käsitellään tuliaseman rakentamista myöhemmässä kirjoituksessa.
Suojamies asettuu sellaiseen paikkaan, mistä hän pystyy mahdollisimman hyvin piilosta valvomaan partion selustaa ja sivustoja.

Suojamiehen vartiopaikan ja tuliaseman välille on saatava hiljainen viestintäyhteys. Tämä voidaan järjestää esimerkiksi korvanapeilla varustettujen ryhmäradioiden avulla, jossa viestit välitetään ilman puhetta tangentin painallusten rapsahduksilla. 
Partio sopii keskenään mitä tietty rapsahdusmäärä tarkoittaa. Esimerkiksi jos tuliasemasta viestitetään kaksi rapsausta, se merkitsee että kierrätetään miehistöä. Kolme rapsausta taas irtautumiskäskyä. Taas jos vartiopaikalta viestitetään tuliasemaan kaksi rapsausta, se voi tarkoittaa esimerkiksi vihollishavaintoa selustassa.  


Poistuminen tuliasemasta 


Kun tulitehtävä on suoritettu tai muuten halutaan poistua tuliasemasta, esimerkiksi vara-asemaan menoa varten, ilmoitetaan aikeista ensin suojamiehelle ryhmäradion välityksellä.
Jos ollaan irtautumassa, suojamies voi valmistella partion kalustoa siirtymistä varten, jotta paluumatka tehtävältä voi alkaa ilman viivytyksiä.

Riippuen tilanteesta, paluumatka voi olla hiippailua takaisin omien luokse tai pikavauhtia pakenemista. Tietenkin ensisijaisena pyrkimyksenä on aina hiljainen ja huomaamaton poistuminen tuliasemasta, mutta kaikkeen tulee varautua. Siksi myös poistumisreitin tulee olla ennalta suunniteltu, jotta toiminta on tehokasta ja hötkyilemätöntä.

Mieluiten poistumisreitti omien luo on eri kuin tuloreitti tuliasemaan, sillä jos vihollinen on huomannut partion tulojäljet ja laukauksien jälkeen tietää alueella olevan tarkka-ampujia, voi tuloreitillä olla vihollisen väijytys odottamassa.

 

Liikkuminen pimeällä



Pimeätoiminnassa korostuu partion ammattitaito, sillä esimerkiksi suunnistaminen pimeällä on melko haastavaa. Verrattuna valoisaan aikaan, kuljetut matkat tuntuvat todellista pidemmiltä, maastonmuotoja on vaikea hahmottaa ja suunnassa pysyminen on hankalaa. Eksyminen tutussakin ympäristössä on helppoa. 
Pimeässä liikkumista helpottaa tietenkin valonvahvistimet, jolloin tilanne muistuttaa valoisalla kulkemista, poislukien syvyysnäön heikkeneminen ja rajatumpi näkökenttä.

Mutta koska valonvahvistimia ei välttämättä ole käytettävissä ja niidenkin toiminta-aika on rajallinen, on hyvä harjoitella toimintaa pimeässä.
Yksinkertaisesti voisi sanoa, että pimeällä suunnistaessa ei saa olla liian kunnianhimoinen. Välitavoitteiden on oltava melko lähellä toisiaan ja niiden on oltava selvästi erottuvia maastonkohtia, ei mitään yksittäisiä kiviä tai mäennyppylöitä.

Karttaa luetaan aina naamioviitan tai sadeviitan alla, jotta valo ei paljasta partiota. Tämä silloinkin, vaikka käytössä olisi valonvahvistimet ja IR-valo. Kun karttaa lukee viitan alla, kannattaa pitää heikompi silmä suljettuna, jotta ei menetä hämäränäkökykyä täysin.

Varusteiden sijoittelun tulee myös olla vakioitu, jotta tarvitsemansa tavaran löytää pimeälläkin käsituntumalla.


Liikkuminen talvella



Luminen talvi on tarkka-ampujan ystävä ja vihollinen. Luminen ympäristö kanavoi vihollisen jalkaväen kulku-uria ja lumen peittämät puut häivyttävät laukauksen ääntä, jolloin tarkka-ampujan toiminta helpottuu. Huonona puolena on tietenkin kulkemisesta jäävät jäljet, joita on hankala tai mahdoton häivyttää näkyvistä sekä lämpötiedustelulta suojautumisen vaikeus.

Lumisessa maastossa liikuttaessa on hyödynnettävä valmiita uria, niin omien kuin vihollisten, sekä mahdollisesti lumesta paljaita kohtia omien jälkien minimoimiseksi. On myös hyvä käyttää esimerkiksi ojien pohjia ja varjoisia rinteen syrjiä jälkien havaitsemisen vaikeuttamiseksi. Liikkuminen keskitetään puuston peittämille alueille, jotta hankaloitetaan lentotiedustelun jälkien havaitsemista. Jos mahdollista, liikkuminen ajoitetaan lumi- tai vesisateen aikaan.
Pakkasella puiden oksat katkeavat helpommin ja pitävät kuuluvan paukauksen katketessaan. Pakkasella äänet muutenkin kantautuvat kauas.

Jos on olemassa valmiita uria joita voidaan hyödyntää, niin täytyy yrittää salata niitä käyttäneen partion miesvahvuus. Tämä onnistuu käyttämällä vanhoja sompien koloja tai hiihtämällä ilman sauvoja jalkavoimin.

Koskemattomassa lumessa hiihtojälkeä voi häivyttää perässä vedettävällä pienellä kuusella tai kuusen latvuksella. Se ei tietenkään peitä jälkeä täysin, mutta vaikeuttaa ainakin ilmatähystystä ja partion vahvuuden selvittämistä.

Valmiiseen uraan liitytään ns. lappalaiskäännöksellä, jolloin häivytetään partion todellista kulkusuuntaa.
Alla esimerkkikuva lappalaiskäännöksestä ja jälkien häivytyksestä kuusella. Kuvat ovat PV:n Talvikoulutusoppaasta, jonka lukemista suosittelen.

[Talvikoulutusopas 2004, Puolustusvoimat, s.120]

[Talvikoulutusopas 2004, Puolustusvoimat, s.120]


Tässä vielä esimerkkikuva edellä esitettyjen tekniikoiden hyödyntämisestä, partion hiihtäessä kohti tuliasema-aluetta.