Tämä siksi, että TA pyrkii ampumaan kauempaa kuin tavallinen jalkaväki, hänen on pysyttävä viimeiseen asti huomaamattomana ja irtautuu asemasta herkemmin, jolloin asemaa ei välttämättä tarvitse linnoittaa niin vahvasti. Tietenkin jos on aikaa valmistautua ja tehtävä niin vaatii, niin tuliasemaa pyritään linnoittamaan vihollisen aseiden luoti- ja sirpalevaikutusta vastaan.
Kuvassa esimerkki Yhdysvaltojen maavoimien erikoisjoukkoyksikön tarkka-ampujien tuliasemasta maastossa, joka on melko haastava piiloutumisen ja suojan kannalta. Maasto on pelkistetyn karua ja maaperä hankalasti kaivettavaa.
Tuliasema on ainakin kuvan perusteella mallikelpoinen: naamiointiverkko rikkoo ampujan ja tähystäjän ulkomuotoa ja sulauttaa heitä kiviröykkiöön, kivet tarjoavat hyvän ampumatuen ja suojaa vihollisen tulelta sekä irtautumisreitti asemasta on suojaisaan takarinteeseen. Rinteen päällä oleva tuliasema on kuitenkin hieman kyseenalainen, sillä se voi erottua taustasta. Kuvasta ei kuitenkaan näe, onko tuliaseman taustalla korkeampi mäki vai näkyykö siellä taivasta.
Uudessa Maavoimien taistelutavassa pyritään kuluttamaan vihollista syvyydessä, eikä torppaamaan väkisin tiettyyn maastonkohtaan. Suurin osa taisteluista tulisi siis olemaan hyvin valmisteltuja väijytyksiä, joissa pyritään lyhyessä ajassa aiheuttamaan viholliselle suuria tappioita, samalla minimoiden omat tappiot.
Jalkaväkijoukkue voi olla hajautettuna suurellekin alueelle, ja edelleen ryhmät voivat olla jakautuneena partioihin.
Tarkka-ampujan tuliasemien rakentamisen kannalta se tarkoittaa sitä, että tuettava joukko voi olla niin hajallaan, ettei "kaikenkattavaa" tuliasemapaikkaa löydy. Siksi TA-partion olisikin valmisteltava useita tuliasemia joukkueen ryhmityksen sisälle, ja suunniteltava tarkkaan näiden väliset siirtymäreitit. Jos taistelua edeltävä tilanne sen sallii ja tiedustelutietojen perusteella voidaan päätellä minkä joukkueen osan vastuualueelle vihollinen suuntautuu, TA-partio voi siirtyä edullisimpaan tuliasemaan tukemaan väijytystaistelua.
TA-partion tuliasema on kuitenkin sijoitettava sen verran erilleen rynnäkkökivääritaistelijoiden asemista, ettei niihin kohdistuva vihollisen asevaikutus vaikeuta tarkka-ampujien työtä. Lisäksi jos TA-partion asema on kauempana ja sivussa muun joukon asemista, pystytään pääjoukon irtautumista suojaamaan paremmin. Tämä ei saa kuitenkaan vaikeuttaa TA-partion omaa irtautumista.
Jos TA-partiolle käsketään tietty tuhoamisalue tai vapaan metsästyksen tehtävä, on tuliaseman sijainti pyrittävä suunnittelemaan etukäteen edulliseen maastonkohtaan kartan ja mahdollisten ilmakuvien avulla. Kun alustava paikka tuliasemalle on selvillä, suunnitellaan siirtymäreitti tuliasemaan. Siirtymisiä käsiteltiin edellisessä kirjoituksessa.
Hyvällä tuliasemalla on seuraavia kriteereitä:
- Ei saa sijaita erottuvassa maastonkohdassa tai luoda kontrastieroa taustaa vasten
- Antaa suojaa vihollisen tähystykseltä
- Suojainen reitti suoja-asemasta tuliasemaan
- Laaja ampuma-ala tai useampi kapea sektori
- Pitkä ampumamatka, vähintään 300 m
- Mahdollistaa hyvän ampuma-asennon
- Maaperä helposti kaivettavaa
- Sen verran mukava, että asemassa voidaan olla pitkiä aikoja
Näiden vähimmäisvaatimusten lisäksi olisi edullista, että tuliaseman ja tuhoamisalueen välissä olisi vihollisen kulkua hidastava tai kanavoiva maastonkohta tai muu tekijä (vesistö, suo, louhikko, jyrkkä mäki, miinoite, kiinteitä rakenteita), tuliasema sijaitsisi tuhoamisaluetta korkeammalla (raivaamistarve pienempi) ja aseman ympärillä olisi esimerkiksi harjanteita tai muita laukausmelua heijastavia kohteita, jotta vihollisen on hankalampi paikallistaa tarkka-ampuja.
Lisäksi jos mahdollista, tulisi pyrkiä siihen että aurinko paistaisi tuliaseman takaa tai sivulta, ettei auringon valo häikäise tarkka-ampujaa eikä valo helpota aseman havaitsemista vihollisen suunnasta katsottuna.
Tässä esimerkkikuva tuliaseman sijoittelusta, kun tuhoamisalueena on joen ylittävä silta. Tuhoamisalueen ja tuliaseman välissä on vihollisen liikettä ohjaava joen mutka ja hidastava kosteikko, jonka yli on hyvä ampuma-ala sillalle. Irtautumisreitti kulkee metsän suojassa kahden rinteen välissä, jotka tarjoavat näkösuojaa ja suojaa suora-ammuntatulelta. Lisäksi joen vastarannalla samalla suunnalla tuliaseman kanssa sattuu olemaan lintutorni, jonne voisi rakentaa valetuliaseman, sillä sinne vihollisen huomio todennäköisesti kiinnittyy tarkka-ampujan laukausten jälkeen.
Jos TA:n tuhoamisalueeksi on käsketty esimerkiksi peltoaukea tai muu panssarivaunuille edullinen aukea maasto, on tuliasema sijoitettava metsän syvyyteen pois aukon reunasta. Vaikka tämä rajoittaa ampumasektoria, sillä parannetaan selviytymismahdollisuuksia. Tuliasema on vaikeampi havaita syvältä metsästä, eivätkä vihollisen vaunut pysty täysin hyödyntämään pääaseensa sirpaleammuksien tuhovoimaa. Vaunu pyrkii ampumaan sirpaleammuksia vastustajan jalkaväen asemien yläpuolisiin puiden oksiin ja runkoihin, jotta sirpaleet sataisivat jalkaväen niskaan.
Alla esimerkki vaunun sirpaleammusten käytöstä jalkaväkea vastaan:
Kuten jo edellä mainittiin, tuliaseman tärkeimmät edellytykset ovat huomaamattomuus ja suojainen irtautumisreitti. Vasta näiden toteutumisen jälkeen aletaan miettiä ampuma-alaa. Huomaamattomuuden ja hyvän ampuma-alan välille on löydettävä tasapaino, hengissä pysymisen kannalta huomaamattomuus on elintärkeää, mutta toisaalta huomaamaton tuliasema on turha, jos sieltä ei pysty tehokkaasti täyttämään tarkka-ampujalle käskettyä tehtävää.
Kuvassa varoittava esimerkki toisessa maailmansodassa taistelleesta saksalaisesta tarkka-ampujasta, joka teki viimeisen virheen valitessaan puun latvuksen tuliasemakseen. Huomaamattomuus ja hyvä ampuma-ala eivät olleet tasapainossa.
Poikkeuksena tuliasema voidaan sijoittaa rakennuksen katolle, jos tehtävä on lyhytaikainen tai tarkka-ampujaan ei kohdistu merkittävää uhkaa. Tälläisiä ovat esimerkiksi liikkuvan saattueen suojaaminen ylhäältä käsin tai rakennuksen haltuunoton suojaus. Lisäksi katoilla näkyvästi asemissa olevat tarkka-ampujat voivat toimia show of force-joukkona, esimerkiksi terroriuhan aikana massatapahtumissa tai valtiovierailujen aikana.
Erilaisia tuliasematyyppejä
Tuliasemat jakautuvat kahteen päätyyppiin, maasto- ja rakennetun alueen asemiin. Näiden väliin sijoittuu taajama-alueet, joissa voidaan hyödyntää kummankin alueen tuliasematyyppejä.
Maastossa käytettäviä tuliasemia on karkeasti ottaen kolmea tyyppiä:
- Pika-asema
- Makuupotero
- Istumapotero
Pika-asema on nimensä mukaisesti asema, joka on otettu käyttöön kiireellä, kun joko rajallinen aika tai vihollisen läheisyys ei mahdollista tuliaseman rakentamista. Se voi olla esimerkiksi kasvillisuuden suojaama painanne maassa, ojanpohja, joenpenkka, kaatuneen puun oksisto, kallionkolo, pusikko tai vaikka tiheän kuusen alaoksiston katve.
Jos mahdollista, pika-asemaa voidaan parantaa raivaamalla pois tähystämistä ja luodin lentoa haittaava aluskasvillisuus ja puiden oksat, levittämällä naamioverkko tuliaseman yläpuolelle, kaivamalla ylimääräistä maata alta pois aseman miehittäjien profiilin pienentämiseksi ja parantamalla aseen tukea.
Pika-asemassa naamiointi on painavin tekijä selviytymisen kannalta, sillä ajan puutteen takia vähäinen tai olematon linnoitus ei tarjoa riittävästi suojaa vihollisen tulelta.
Yhtäjaksoinen aika joka pika-asemassa on järkevästi mahdollista viettää, on 6-12 tuntia. Tämä siksi, että aseman ollessa ahdas ja matala, asemassa ei ole paljastumisvaaran takia juurikaan mahdollisuuksia liikutella jäseniä verrytelläkseen. Jos asemassa joutuu olemaan kauan liikkumatta, se vaikuttaa fyysiseen suorituskykyyn ja sitä kautta laukauksen osumatodennäköisyyteen.
Alla esimerkkikuva pika-asemasta, jossa ampuja ja tähystäjä ovat asettuneet pienen harjanteen taakse kasvillisuuden sekaan.
[Sniper Training FM 23-10 1994, Headquarters Department of the Army]
Tässä vielä otos Simon Mennerin kuvasarjasta, johon hän on kuvannut ammattitarkka-ampujia naamioituneena erilaisissa ympäristöissä. Tässä kuvassa TA on asettunut pika-asemaan pienen mäen syrjään puskien katveeseen, tulialueen ollessa polun suuntaan. Todennäköinen irtautumisreitti on näkösuojassa takarinteeseen. Kuva on otettu suoraan edestä noin 20 metrin päästä, jolloinkin ainoastaan piipunsuun pyöreä muoto paljastaa ampujan. Havaitsemisen helpottamiseksi ampuja on kuvassa ympyröity.
Kun pika-asemaa aletaan parantaa, se ensivaiheessa muistuttaa kattamatonta makuupoteroa. Maata kaivetaan ainakin sen verran, että ampuja ja tähystäjä mahtuvat asemaan ja viholliseen päin näkyvää profiilia saadaan pienennettyä. Maata pitää kaivaa sivusuunnassa takaosasta enemmän pois kuin edestä, jotta alavartaloa liikuttamalla voidaan ampumasuuntaa kätevästi muuttaa. Kaivuusta noussut maa-aines käytetään tuliaseman etuosan ja sivustojen suojan parantamiseen tai kätketään aseman takamaastoon.
Seuraavassa vaiheessa asema katetaan ainakin naamioverkolla ja luonnomateriaaleilla, tai jos aikaa on käytettävissä, rakennetaan sateenkestävä naamiokatos. Alla esimerkkikuva sääsuojalla ja luonnonmateriaalilla katetusta pika-asemasta, joka melkein voitaisiin jo laskea katetuksi makuupoteroksi.
Tässä esimerkkikuvasarja venäläisestä tavasta valmistaa pika-asema. Tarkka-ampujalla on mukanaan metallista valmistettu kokoontaitettava kehikko, joka asetetaan maahan kaivetun poteron päälle. Kehikon päälle levitetään naamioverkko, jonka naamiointia vielä parannetaan luonnonmateriaalilla.
Kuvakaappaukset ovat tästä videosta, jossa on paljon muitakin hyödyllisiä kikkoja. https://www.youtube.com/watch?v=1Find2jbkkw
Makuupotero on pika-aseman jälkeen seuraava vaihe tuliaseman rakentamisessa, jonka linnoittaminen tuo jo suojaa vihollisen aseiden luoti- ja sirpalevaikutusta vastaan. Aina jos on aikaa valmistautua tehtävään ja tilanne sen mahdollistaa, makuupotero pyritään valmistamaan.
Makuupoteroita on kahta tyyppiä, perusversio ja suojakololla varustettu.
Koska makuupotero on kokonaan katettu ja kaivettu maan sisään, on siinä se hyvä puoli, että kattava näkösuoja ja lisätila mahdollistavat pienen verryttelyn asemassa, jolloin siinä voi viettää pidemmän ajan kuin pika-asemassa. Suojakololla varustettu makuupotero eroaa perusversiosta siten, että siihen on lisätty erillinen linnoitettu suojakolo, jonne suojaudutaan vihollisen tulelta.
Tyypillinen aika joka makuupoterossa voidaan viettää on 12-48 tuntia.
Alla esimerkkikuva makuupoteron perusversiosta. Kuvasta poiketen aseen piippua ei kuitenkaan tule työntää ampuma-aukosta läpi, sillä suupaineen heilauttama aluskasvillisuus, suuliekki ja kostealla kelillä piipusta nouseva savu voivat paljastaa tuliaseman. Siksi katetun aseman pitäisi olla sen verran pitkä syvyyssuunnassa, ettei piippua tarvitse työntää aukosta ulos.
Mitä pienempi ampuma-aukko ja mitä kauempana aukosta ollaan, sitä pienempi lämpöjälki näkyy vihollisen suuntaan. Mutta ampuma-aukon ollessa pieni, ei siitä näkyvä ampumasektorikaan ole kummoinen. Siksi olisi tehtävä useampi ampuma-aukko eri suuntiin, jotka ovat peitettynä kun niitä ei tarvita. Jos ei tehdä erillisiä ampuma-aukkoja, aseman etuosa voidaan peittää naamioverkolla. Sen läpi voidaan tähystää, eikä sen läpi ampuminen juurikaan haittaa luodin lentoa.
Makuupoteroon vievä takaosan kulkuaukko on muistettava peittää ja naamioida, jotta ei aiheudu paljastavaa kontrastieroa tuliaseman miehittäjien ja kulkuaukosta näkyvän taustan välillä. Alla esimerkkikuva kontrastiserosta.
[Tarkka-ampujan käsikirja 2003, Puolustusvoimat, s. 50]
Makuupoteron kehittyneemmässä versiossa ampumapaikka on myöskin katettu esimerkiksi naamioverkolla tai luonnonmateriaaleilla, mutta ampumapaikan taakse on rakennettu lisäksi erillinen suojakolo. Suojakolossa suojaudutaan raskaampien aseiden tulelta, ja sinne TA-partio mahtuu kyyryssä turvaan. Suojakolo on kaivettu syvälle maahan ja tuettu ympäriinsä puilla, jotta vähennetään sen romahtamisen vaaraa. Suojakololle on rakennettu katto, jonka eri rakennekerroksilla pyritään vähentämään vihollisen epäsuorantulen vaikutusta. Asemaan kuljetaan katettua käytävää pitkin, jotta tuliasemaan meno on huomaamatonta.
Alla esimerkkikuva suojakololla varustetun makuupoteron rakenteesta, kuvasta puuttuu ampumapaikan kattaminen ja sen naamiointi rakenteen selkeyttämisen takia. Myös asemaan vievän käytävän suuaukko on muistettava naamioida
Mahdollisuuksien mukaan kannattaa hyödyntää jo olemassaolevia maastonmuotoja, kuten kumpareita, makuupoteron rakentamiseen, sillä se sulautuu paremmin ympäröivään maastoon kuin keinotekoinen rakennelma. Tietenkin näissä on haasteena sopivan paikan löytäminen, sillä maaperä ei kaikkialla tietenkään ole helposti kaivettavaa.
Alla olevissa kuvissa on muutama esimerkki kumpareeseen rakennetuista makuupoteroista. Näistä yläkautta kaivettu versio on hieman kyseenalainen, sillä poistumisreitti asemasta on suoraan kumpareen päälle vihollisen näkyville. Jos sellaisen rakentaa, täytyy poistumisreitti naamioida hyvin ja asemasta poistutaan matalana.
Istumapotero mahdollistaa pitkien aikojen ( 48+ h) viettämisen tuliasemassa, ja se onkin jo luettavissa kenttälinnoitukseksi. Nykyisessä liikkuvassa taistelutavassa tämän tyyppinen potero ei todennäköisesti ole enää ajankohtainen, mutta esimerkiksi rakennetun alueen taistelussa kellarikerroksiin rakennetut tuliasemat muistuttavat istumapoteroa, joten hyödyllistä tietoa tämäkin.
Koska istumapoterossa on enemmän tilaa, voidaan siellä säilyttää enemmän tuliasemassa tarvittavaa materiaalia ja esimerkiksi reppuja ei tarvitse välttämättä jättää kauempana asemasta olevaan kätköön.
Alla olevasta kuvasta poiketen aseen piippu tulisi ampuessa pitää poterorakenteiden sisäpuolella, samoista syistä kuin makuupoteron tapauksessa. Lisäksi ampuminen tulisi suorittaa pienien aukkojen tai naamioverkon läpi.
Tietenkin ampuminen rakenteiden sisällä rasittaa korvia, mutta mieluummin pieni tinnitus kuin hengenlähtö tuliaseman paljastumisen takia. Jos potero ei ole pituussuunnassa tarpeeksi syvä tähän, tulee ainakin aseman etupuolista naamiointia jatkaa piipun ylitse.
Kulkuaukko poteroon tulee peittää ja naamioida ulkopuolelta, jotta aukosta tuleva valo ei aiheuta paljastavaa kontrastia eikä mahdolliset vihollisen partiot löydä poteron sisääntuloaukkoa.
Alla kaaviokuva istumapoteron rakentamisen vaiheista Puolustusvoimien Tarkka-ampujan käsikirjan mukaan.
Rakennetun alueen tuliasemat
Rakennuksiin sijoittuvat tuliasemat eroavat maastoon sijoittuvista tuliasemista siten, että niissä on valmiiksi jo jonkin verran suojaa ainakin kiväärikaliiperisten aseiden tulta vastaan ja näkösuojakin on parempi. Lisälinnoitus on myöskin helpompaa, sillä rakennusmateriaalia on ympäristöstä hyvin saatavilla ja linnoitusmateriaalia ei välttämättä tarvitse naamioida, kun se saadaan kasattua seinän taakse valmiiseen näkösuojaan. Huonona puolena tiiviisti rakennetulla alueella on kapeat ampumasektorit ja maalien nopea liike suojasta toiseen.
Koska puistoissa ja taajamissa voidaan soveltaa edellä esitettyjä maastoon soveltuvia tuliasematyyppejä, niin keskitytään tässä pääasiassa rakennuksia hyödyntäviin tuliasemiin.
Aloitetaan kuitenkin huonolla esimerkillä. Irakissa taisteleva heppu, jolla ei selvästikään ole itsesuojeluvaistoa, esittelee alla olevassa kuvassa ehkä huonoimman mahdollisen esimerkin rakennuksen sisällä olevasta tuliasemasta. Huonommaksi tuota ei oikein saa kuin työntämällä pää ulos ikkunasta ja huutamalla että "Täällä ollaan!".
Eritellään mitä suorituksessa on huonoa, jotta itse vältetään samat virheet:
- Piippu on työnnetty ikkunasta ulos --> kanki on kaiken kansan näkyvillä, suupamaus nostattaa pölyä ja laukausääni helppo paikallistaa
- Mies ampuu seisaaltaan aseen piippu tuettuna ikkunan karmiin --> ampuma-asento todella epävakaa ja piippu ei pääse värähtelemään luonnollisesti
- Huoneen pinnat ovat sävyiltään vaaleita ja huone on valoisa --> Mies on taustaansa tummempi, jolloin kontrastiero helpottaa ampujan havaitsemista
- Mies on lähellä ampuma-aukkoa ja ampuma-aukko on melko suuri --> Vastustajan helppo nähdä suuliekki ja ampuja aukon läpi
Rakennetulla alueella voi konfliktin ensivaiheessa olla hankala valmistaa hyvin ympäristöön sulautuvaa tuliasemaa, ympäristön ollessa vielä ehjä ja siisti. Lisäksi vielä mahdollisesti paikalla oleva siviiliväestö kasvattaa tuliaseman paljastumisen riskiä.
Taistelutoimien vaurioitettua rakennuksia ja yleisen epäjärjestyksen lisäännyttyä sopivia tuliasemia alkaa ilmestyä kuin sieniä sateella. Lisäksi romahtaneet rakennukset ja kaduilla olevat romut helpottavat liikkumista suojassa tulelta ja tähystykseltä.
Alla Ukrainan sodasta esimerkkikuva , jossa on sama rakennus ennen ja jälkeen taisteluvaurioiden. Ehjänä rakennukseen olisi ollut hankala tehdä tarkka-ampujan tuliasemaa tasaisten seinäpintojen ja suurien ikkunoiden takia, joista ampuma-aukko olisi paistanut pahasti silmään. Vaurioituneena rakennuksessa on sopivia tuliasemapaikkoja vaikka muille jakaa.
Tässä ohjeita rakennukseen sijoittuvalle tuliasemalle:
Ampuma-aukosta:
- Ampujan on sijoituttava mahdollisimman kauas ampuma-aukosta suuliekin ja laukausäänen häivyttämiseksi (lisäksi lämpöjälki vaikeampi havaita)
- Ampuma-aukkoina käytetään mieluiten rakennuksessa valmiiksi olevia tuuletusaukkoja tai taistelutoimien aiheuttamia reikiä, kuin että neitseelliseen seinäpintaan tehtäisiin varta vasten ampuma-aukko
- Mitä pienempi ampuma-aukko, sitä vaikeampi se on vihollisen huomata
- Jos ampuma-aukko tehdään, on tehtävä myös valeaukkoja, mahdollisuuksien mukaan muihinkin rakennuksiin
Ikkunasta:
- Ikkunasta ammuttaessa lasiin leikataan pieni reikä luotia varten tai lasiruutu poistetaan / rikotaan (satunnaisesti myös muistakin alueen ikkunoista vihollisen hämäämiseksi)
- Ikkuna voidaan myös korvata muovikalvolla, jonka läpi voidaan ampua
- Ikkunasta ammuttaessa tuliasemahuone pimennetään mahdollisimman hyvin
- Ikkunan ja ampujan väliin kannattaa laittaa tummaa tiheäsilmäistä verkkoa, sen läpi pystyy tähystämään ja ampumaan, mutta kaukaa katsottuna se näyttää tasaiselta pinnalta
- Jos tiheäsilmäistä verkkoa ei ole käytettävissä, ampujan tausta on tummennettava
- Suupamauksen voimasta liikkuvat esineet on joko kiinnitettävä pysyvämmin tai poistettava, esimerkiksi sälekaihtimet ja verhot
Muut valmistelut:
- Ampuma-aukon ympärille seinää vasten kasataan linnoitusmateriaalia, kuten hiekkasäkkejä, tiiliä, metallikappaleita, huonekaluja yms. mitä onkaan saatavilla
- Sortumien varalta kattoa voidaan tukea tukipuilla tai rakentamalla suojakatos ja varaamalla kulkutien raivaamista helpottavia työkaluja tuliasemaan
- Tulen syttymisen varalta tuliasemassa olisi hyvä olla käytettävissä vettä, hiekkaa tai esimerkiksi tukahduttamispeitteitä
- Kapeiden ampumasektorien takia on hyvä valmistella useampi ampuma-aukko tai jopa useampi tuliasema samaan rakennukseen.
- Ampumatuki on oltava hyvä pienestä aukosta ammuttaessa, tähän kannattaa käyttää rakennuksesta löytyviä huonekaluja
- Rakennusten ylemmissä kerroksissa on huomioitava piiloon jäävä alakatve ja kellareissa maanpinnan näköesteet (alakatveen minimoimiseksi rakennuksen toinen kerros on hyvä ja ohikulkijatkaan eivät näe suoraan tuliasemaan, jos mahdollista niin suojamies tai tuettava joukko valvoo katvealueita)
- Jos tuliasema on talon ullakolla tai yläpohjassa ja ammutaan katossa olevan reiän läpi, paras paikka on savupiipun tai muun vahvan suojaa antava rakenteen lähellä
- Harjakattoisissa taloissa varteenotettava paikka tuliasemalle on päätykolmion yläosassa, jolloin ulkoneva katon reuna luo varjon ampuma-aukon päälle
- Poistumistie tuliasemasta on oltava suojainen, tarvittaessa vaikka puhkotaan seinään tai lattiaan parempi reitti valmiiksi
- Pääasiallisen poistumisreitin lisäksi olisi hyvä olla hätäpoistumistie, esimerkiksi turvalliseen suuntaan osoittavaan ikkunaan valmistellaan laskeutumisköysi kerälle odottamaan
- Muut reitit tuliasemaan tukitaan ja mahdollisesti miinoitetaan sekä rakennuksen ulkopuolelta poistetaan tai tehdään käyttökelvottomiksi kiipeämisen mahdollistavat rakenteet
Tässä vielä muutamia selventäviä kuvia äskeisistä ohjeista:
Ampuja sijoittuu kauas ampuma-aukosta, käytetään olemassaolevia reikiä, samasta tuliasemasta voidaan ampua useampaan suuntaan
Esimerkki huoneen valmistelusta tuliasemaksi
Ampuma-aukkona käytetyn ikkunan ja ampujan väliin ripustettu tiheäsilmäinen naamioverkko
Kohteentarkkailussa käytetty naamiointiverkko, joka on kiinnitetty ikkunan ympärille ja kameran objektiivin päälle. Huomioi huoneen pimennys.
Kuvassa edesmennyt Chris Kyle, joka antaa esimerkin huonekalujen hyödyntämisestä ampuma-alustan parantamisessa.
Ja tässä sama kaveri tovereineen, jotka ovat käyttäneet ampujan taustan tummentamiseen sadesuojaa.
Tuliasema talviolosuhteissa
Talvella maaperä on kovaa roudan takia, kaivuun jälkiä on hankala häivyttää, lehtipuut ovat paljaita ja kontrastierot maastossa ovat suuria, niin silloin korostuu tarkka-ampujan osaaminen sopivan tuliaseman valinnassa. Koska tuliaseman rakentaminen on hankalaa, käytännössä se on aina pika-asema. Jo pelkästään pakkasen takia pika-asema on perusteltu ratkaisu, sillä asemassa ei voi viettää yhtä pitkää aikaa kuin kesäkelillä.
Jos kuitenkin aikaa on, pika-asemaa voi parantaa ainakin eristämällä tuliaseman pohjan kylmästä maasta esim. makuualustan avulla. Myös talvinaamioverkon voi levittää aseman päälle, jotta lämpöjälki pienenee. Talvella lämmin kerrospukeutuminen korostuu tuliasemassa kytätessä, jotta toimintakyky säilyy. Oikein kylmällä kelillä siellä voi pötkötellä vaikka makuupussissa, kunhan ei vaaranna irtautumisjärjestelyjä.
Perinteinen talvisen pika-aseman paikka on lumisten havupuiden alaoksien katve, kuten tässä kuvassa:
Edellisen kuvan tuliasemassa on se huono puoli, että aseen suujarru pöläyttää ampuessa pehmeää lunta ilmaan ja pudottaa lunta oksilta, jolloin tuliasema voidaan havaita. Siksi piipun ympärys on otettava huomioon ja lunta tarvittaessa jäädytettävä Simo Häyhän oppien mukaan.
Aiheuttamistaan hankaluuksista huolimatta lumi kuitenkin yhtenäistää maaston ilmettä, jolloin aiemmin selvästi erottuvat kohteet maastossa muuttuvat potentiaalisiksi tuliasemiksi, kun aiemmin ne olisivat vetäneet liikaa huomiota itseensä. Lisäksi jos lunta on oikein paljon, sen sisälle voi kaivaa lumikiepin tuliasemaksi tai puhkoa tuulen kasaamiin lumivalleihin ampuma-aukkoja, kuten alla olevassa kuvassa esiintyvä jenkkien merijalkaväen tarkka-ampuja.
Jos toiminta-alueella oleva lumi ei ole koskematonta ja puiden alaoksilla ei ole lunta, pika-aseman naamioinnin parantamiseksi partion suojamies voi peitää ampujan ja tähystäjän sadeviitoilla / avaruuslakanalla ja kasata heidän päälleen lunta. Alla esimerkkikuva venäläisten tarkka-ampujien tyylinäytteestä.
Tässä vielä esimerkki ilmeisesti tiedustelijoiden rakentamasta tähystysasemasta, joka on peitetty talvinaamioverkolla. Varsin hyvä ratkaisu tarkka-ampujienkin tarpeisiin.
Tuliaseman valmistamisen vaiheet
Kun on päätetty tuliaseman paikka, sen valmistamisprosessi on seuraava:
- Mitataan ampumaetäisyydet ja laaditaan tuliasemakortti
- Raivataan tähystämistä ja luodin lentoa häiritsevät esteet ja suupamauksesta heiluvat kasvit, tarvittaessa kastellaan maata tai lunta pölyämisen estämiseksi
- Varmistetaan hyvä ampuma-asento parantamalla tuliaseman pohjaa ja aseen tukea
- Varmistetaan mahdollisten viestiyhteyksien toimivuus
- Tehtävästä ja käytettävissä olevasta ajasta riippuen tuliasema linnoitetaan
- Tuliasema naamioidaan ja katetaan, jos mahdollista niin naamioinnin tehokkuus tarkastetaan oletetusta vihollissuunnasta
- Laaditaan tuliaseman suojausjärjestelyt, esim. miinat, hälyttimet, suojamiehen vartiopaikka, kulkuesteet
- Harjoitellaan irtautumisreitti ja vaihtoasemien miehitys
- Jos tilanne sallii, voidaan ampua kenttäkohdistukset oletettuihin vihollisen kulku-uriin ja tukeutumispisteidiin ampuma-arvojen varmentamiseksi.
- Vara-, vale- ja vaihtoasemien tiedustelu ja valmistelu tilanteen salliessa
Tuliaseman suojaaminen lämpötähystykseltä
Nykyaikaisessa sodankäynnissä suojautuminen lämpötähystykseltä on erityisen tärkeää, silla paljaalle silmälle näkymätön tuliasema paljastuu hetkessä lämpökameralle, jos asiaan ei ole kiinnitetty huomiota.
Pohjan lämpötähystykseltä suojautumiseen luo henkilökohtainen naamiovaate, jonka valmistamiseen palataan jossain myohemmässä kirjoituksessa. Perusperiaate on, että mitä lämpimämpi ja tiiviimpi naamiovaate on, sitä vähemmän siitä karkaa kehon lämpösäteilyä ympäristöön. Lisäksi voidaan käyttää erityisesti IR-suojattuja materiaaleja. Myös makuupussin käyttö tuliasemassa on oiva lämpösäteilyn vangitsija.
Toinen asia mitä pitää ymmärtää on, että lämpökamera ei näe materiaalien läpi, vaan niistä tulevan lämpösäteilyn. Eli jos tarkka-ampuja on piiloutunut tiheään puskaan, josta hän itsekin näkee vain juuri ja juuri läpi, voi hän pysyä hetken aikaa näkymättömänä lämpökameralle. Mutta mitä kauemmin tarkka-ampuja viipyy samassa puskassa, sitä enemmän hänen kehonsa lämpöä sitoutuu maahan ja puskan oksiin ja lehtiin. Tällöin tuliasema näkyy lämpökamerassa epäilyttävänä möykkynä, joka on ympäristöään lämpimämpi. Siksi tuliasemassa täytyisi olla sijoittuneena mahdollisimman perälle, jotta edessä oleva naamiomateriaali ei lämpiäisi niin nopeasti.
Tuliaseman lämpötähystyssuojan parantamiseen voi käyttää esimerkiksi maastovärisiä avaruuslakanoita, joita voi parantaa kiinnittämällä niihin muotoa rikkovaa naamiomateriaalia. Kun tälläisen levittää tuliaseman päälle sekä eteen ja jättää vain pienen aukon tähystystä ja ampumista varten, on tilanne jo parempi. Mutta koska avaruuslakanakaan ei heijasta takaisin sisäpuolelle kaikkea siihen osuvaa lämpösäteilyä, alkaa sekin ennenpitkää lämmitä ulkopinnaltaan ja tuliasema voi paljastua.
Rakennetulla alueella ikkunat luovat yllättävän hyvän suojan lämpötähystykseltä, sillä nehän on suunniteltu pitämään lämpö huoneen sisällä. Siksi ikkunaan tulisikin leikata vain pieni aukko luotia varten, jotta ampujan lämpöjälki ei näkyisi ulos. Tietenkin ikkunakin lämpenee jos siihen kosketaan tai ollaan kauan sen lähellä, mutta sen takia sijoitutaankin mahdollisimman kauas huoneen perälle. Vaikka ikkuna onkin hyvä lämpöeriste, ei kannata tuudittautua turvallisuudentunteeseen, sillä kehittyneet lämpökamerat jossain määrin näkevät myös ikkunoiden läpi, mutta kuva on melko suttuinen.
Alla esimerkkikuva kaupallisella FLUKE IR Fusion lämpökameralla otetusta kuvasta, jossa nähdään ikkunan vaikutus sen takana olevan lämpösäteilyn havaitsemiseen.
Suojavahvuudet
Kerrataan vielä lopuksi kuvan muodossa eri materiaalien suojavahvuudet kiväärikaliiperisten aseiden tulta vastaan. Nämä on otettava huomioon tuliasemaa linnoitettaessa.
[Taistelijan Opas 2013, Puolustusvoimat, s. 96]
