torstai 26. lokakuuta 2017

Tarkka-ammunta epäsymmetrisessä sodankäynnissä

Epäsymmetrinen sodankäynti tarkoittaa tilannetta, jossa vastakkaisten tahojen voimasuhteet tai käyttämät keinot eroavat suuresti toisistaan. Esimerkiksi nykyinen Puolustusvoimien hajautettu taistelutapa on tietyllä tapaa epäsymmetristä sodankäyntiä, mutta niin myös erilaisten vastarinta- , kapinallis- ja terroristiryhmien käyttämät keinot on laskettavissa epäsymmetriseksi sodankäynniksi.

Viime vuosikymmenten konflikteja joissa alakynteen jääneet ovat jossain määrin hyödyntäneet tarkka-ammuntaa, ovat esimerkiksi Pohjois-Irlannin levottomuudet, Hizbollahin taistelu Israelia vastaan Libanonissa sekä Irakin ja Afganistanin sodat. Näissä niskan päällä ovat olleet konventionaaliset joukot, joita vastaan lukumäärältään pienemmät ja huonommin varustetut joukot joutuvat turvautumaan sissisodan keinoihin.

Ottaen huomioon Venäjän kyvyn joukkojen nopeaan liikutteluun yhdistettynä erikoisjoukkojen käyttöön ja häikäilemättömään toimintaan, ei voida sulkea pois sitä mahdollisuutta että mahdollisen konfliktin alussa hyökkääjän haltuun voisi jäädä alueita joiden sisällä ei ole omia aseellisia joukkojamme. Alueelle jääneiden asukkaiden eteen tulee valinnan paikka; myötäilläkö valtaajia ja sitä kautta olla mahdollisesti pahentamatta omaa tilannetta, vai osallistuako vastarintaan ja vaikeuttaa valtaajien toimintaa.
Jos päätös on valtaajille hanttiin laittaminen, niin tarkka-ammunnalla on pitkät perinteet erilaisten vastarintajoukkojen keinovalikoimassa. Käydään läpi muutamia esimerkkejä, poislukien sellaiset joissa on isketty muihin kuin vihollisen sotilaskohteisiin.

Vihollisen aluepartiointiin vaikuttaminen


Vihollinen joutuu jatkuvasti partioimaan valtaamillaan alueilla, jotta se ei anna liikaa toiminnan vapautta alueen vastarintataistelijoille. Tietenkin vastarintataistelijat haluavat vaikeuttaa valtaajien partiointia, jotta oman toiminnan mahdollisuudet paranevat. Partioinnin hankaloittamiseen ja tappioiden tuottamiseen kuuluu mm. tienvarsipommit, mutta tässä blogissa ei käsitellä niitä sen syvemmin.  

Esimerkiksi Pohjois-Irlannissa IRA:n tarkka-ampujat iskivät brittiarmeijan jalkapartioihin, pysähtyneiden ajoneuvojen miehistöihin ja kulunvalvontapisteisiin, joista he saivat tietoa mm. paikallisilta asukkailta ja omalla tiedustelullaan. Valmisteltuja tuliasemia oli niin ympäröivässä maastossa kuin rakennuksissa. 
Jos toimittiin sellaisella alueella johon ei oltu valmisteltu tuliasemia tai paikka oli muuten hankala, käytti IRA auton takaosaan rakennettua tuliasemaa. Eräs taktiikka oli että edellä kulki "tähystäjä-auto", joka etsi viholliskohdetta jos sen sijainti ei ollut aivan varma. Kohteen löydettyään tähystäjä ilmoitti radiolla "ampuja-autolle" kohteen sijainnin, jolloin ampuja pystyi etsimään sopivan paikan tulitoimintaa varten, josta oli myös hyvä irtautua etukäteen suunniteltuja reittejä pitkin. Autossa oli ampuja ja kuljettaja, jotta irtautuminen olisi ollut mahdollisimman ripeää.

Auton takaosaan oli tehty avattava ampuma-aukko ja se oli panssaroitu ampumasuuntaa kohti. Alla olevassa kuvassa on esimerkki IRA:n tarkka-ampujan tuliasemasta Mazda 626 autossa.


 [http://wla.1-s.es/fbi-snipers-2007.pdf]

Vastaavaa taktiikka on käytetty myös Irakissa, josta alla pari esimerkkikuvaa.


[http://wla.1-s.es/fbi-snipers-2007.pdf]

[http://wla.1-s.es/fbi-snipers-2007.pdf]

Autoon sijoitettu tuliasema voi olla myös takapenkillä, jolloin ammutaan sivuikkunasta. Ikkunan eteen voidaan asettaa tumma verkkokangas, jonka läpi pystyy ampumaan, mutta se kuitenkin häivyttää ampujan tumman auton sisään. Soveltuu hyvin autoihin joista on takaikkunat muutenkin tummennettu. 
Paljastumisriski on tässä tavassa suurempi, mutta ampumasektori on suuri ja tähystysala muutenkin parempi aseen ollessa korkeammalla tripodin tai muun tuen päällä. 
Alla esimerkkikuva.



Afganistanissa Taleban on käyttänyt moottoripyöriä vastaaviin iskuihin. Maastoajoon soveltuvalla moottoripyörällä on nopea ajaa asemaan, ja pyörän rakenteisiin pystyy helposti tekemään telineen kiväärin kuljettamista varten. Tarvittaessa moottoripyörää pystyy käyttämään myös ampumatukena jos parempaa tuliasemaa ei ole saatavilla. 
Samaa taktiikkaa ovat käyttäneet länsimaiden sotilaatkin, kun joukon liikkuvuuden tehostamiseksi vaikeassa maastossa on käytetty moottoripyörien lisäksi myös mönkijöitä.




Tarkka-ampujia voidaan myös käyttää vihollisen tukikohtien häirintään, jolloin psykologinen paine pysyy yllä myös tukikohdan sisällä, eikä pelkästään partioinnin aikana. Tämä on tietenkin huomattavan vaarallista, sillä tukikohdan vartiomiehillä on yleensä käytössään hyvät tähystysvälineet ja vaikutukseltaan suuret aseet.  

Nykyaikana sotilaan suojavarustus on niin kehittynyt, että vanha tarkka-ammunnan mantra "tähtää aina keskimassaan" ei välttämättä päde. Koska vastarintataistelijoilla ei todennäköisesti ole käytössään AP-luoteja tai muita suojavarusteita läpäiseviä ammuksia, on kiinnitettävä huomiota mihin kohtaa vihollistaistelijaa ampuu. Otetaan esimerkki Krimin valtaamiseen osallistuneista Venäjän joukoista:

 [https://www.theguardian.com/world/2014/mar/01/ukraine-warns-russia-military-crimea-intervention-war]

Kummallakin kuvassa näkyvällä sotilaalla on varusteliivien alle puettuna sirpale/luotisuojaliivit, jotka suojaavat keskimassaa hyvin edestä ja takaa. Riippuen käytettävistä suojalevyistä, ne voivat pysäyttää raskaankin tarkkuuskivääristä ammutun luodin. Jotta saadaan aikaan haluttu vaikutus tavallisella luodilla, kannattaa tähdätä seuraaviin kohtiin:
- Pää ja kaula; osuma aivoihin, niskarankaan tai suuriin verisuoniin pysäyttää kovemmankin jätkän
- Kainalon - lantion välinen alue kyljestä; ei välttämättä ole suojalevyjä jolloin torso-osuma sisäelimiin mahdollinen
- Nivuset ja lonkan seutu; paljon suuria verisuonia ja tärkeitä luustonosia joihin osua

Tarkka-ampuja muun vastarintajoukon osana 


Edellä kuvatuissa tilanteissa tarkka-ampuja on toiminut joko yksin tai pienessä ryhmässä, mutta muitakin käyttötapoja on.

Sissijoukon iskiessä saattuetta vastaan, tarkka-ampuja voi toimia joko osana iskevää ryhmää tai TA voi suojata muun ryhmän irtautumisen erillisestä asemasta. 
Kootussa iskussa esim. vihollisen polttoaine- tai ammusvarastoon, tarkka-ampujan kannattaa olla joukon kärjessä, ja hyödyntää optiikkaa tähystämiseen. Ryhmän isku voidaan myös esimerkiksi aloittaa sillä että tarkka-ampuja tuhoaa ensiksi kohteen vartiomiehen.

Jos vastarintataistelijat ovat miinoittaneet jonkin alueen tai valmistelleet tienvarsipommin, voidaan myös sen raivaamista häiritä tarkka-ampujan toimesta. 
On olemassa myös melko lennokas keino räjähteen laukaisuun, jos käytössä ei ole tarpeeksi kaapelia räjäyttämiseen turvallisen matkan päästä tai räjäyttämiseen käytettävää radiosignaalia häiritään. Alla periaatekuva:





Psykologinen vaikutus viholliseen


Koska valtaaja harvoin toimii alueella jossa se muutenkaan tuntee oloaan kotoisaksi, jatkuva tarkka-ampujien aiheuttama uhka alkaa vääjäämättä vaikuttaa vihollisen sotilaisiin. Esimerkiksi IRA onnistui vaikuttamaan tarkka-ampujatoiminnalla ja propagandalla brittiarmeijan sotilaisiin niinkin paljon, että sotilaat eivät suostuneet partioimaan tietyillä alueilla ollenkaan. Lisäksi joukoille jouduttiin hankkimaan kalliita raskaita suojaliivejä ja joukkoja jouduttiin siirtämään muista tehtävistä vastaamaan tarkka-ampujauhkaan.
IRA pystytti sanomaansa tehostaakseen kuvassa näkyviä TA-varoitustauluja.


Lähi-Idän konflikteissa tarkka-ampujat ovat jo pitkään videokuvanneet laukaustensa aiheuttamia tappioita ja levittäneet videoita niistä netissä, kuten kuuluisa Juba, mutta sillä on hieman kyseenalainen vaikutus. Se antaa ensinnäkin vihollisen tiedustelulle arvokasta tietoa suoraan paikan päältä, eikä sen psykologinen vaikutus ole välttämättä riittävä. Vaikutus saattaa olla jopa päinvastainen, kun vihollinen suuttuu nähdessään toveriensa kaatuvan. Ehkä videokuvaus liittyykin alueen itsensä korostamisen machokulttuuriin tai sillä pyritään innostamaan muita vastarintataistelijoita. 

Oman toiminnan suojaaminen


Kun vihollinen huomaa että sen hallussa olevalla alueella toimii aktiivinen tarkka-ampuja, on kaikin tavoin vältettävä kiinnijäämistä. Tässä muutamia pointtereita:
Koska ihminen on ihmiselle susi, on toiminnasta tietävä piiri pidettävä mahdollisimman pienenä. Aina löytyy joku joka on valmis pettämään joukkonsa henkilökohtaisen hyödyn takia. 
Jos on toimittu yhdestä tuliasemasta, sitä ei tule enää käyttää uudestaan. Kaikki hylsyt, naamiokankaat, ampumatuet yms. on kerättävä pois jottei anneta vähäisintäkään tietoa osaamisen tasosta ja käytössä olevasta aseistuksesta. Kaavamaisuutta on vältettävä, jotta vihollinen ei pysty järjestämään väijytystä.
Toimintaan liittyviä asioita ei ikinä tule käsitellä puhelimitse tai minkään pikaviestipalvelun kautta, otettava huomioon myös kännykän paikantamis- ja seurantauhka. Ei siis ikinä kännykkää mukaan toiminnan ajaksi. Jos käytetään radiota, on käytettävä peitteistöä viestinnässä, ei saa puhua radiossa ikinä selkokielisesti.
Aseita ja varusteita ei säilytetä lähelläkään majoitustiloja, on valmisteltava useampi kätköpaikka joita kierrätetään. Käyttämättömätkin kätköpaikat on hyvä valvoa passiivisesti esim. riistakameroilla.
Sormenjälkien jättämistä on vältettävä, esimerkiksi useampi IRA:n vastarintataistelija jäi tästä syystä kiinni.
Poliisin aserekisteri on uhka jos käytetään omia aseita, valloittajan on helppo haravoida potentiaaliset alueen tarkka-ampujat sen perusteella ja kerätä aseet pois. Siksi olisikin parempi käyttää muualta hankittuja aseita tai viholliselta kaapattua välineistöä. 

Tarkka-ampujat erikoisjoukoissa


Armeijoiden tavallisten yksiköiden on vaikea vastata vihollisuhkaan epäsymmetrisessä sodankäynnissä, johtuen pitkälti vastarintataistelijoiden/kapinallisten/terroristien käyttämistä taktiikoista, joissa iskuissa minimoidaan riskit omista tappioista ja piiloudutaan alueen siviiliväestön sekaan. Yllättäviin pienten osastojen hyökkäyksiin on vaikea reagoida ilman tiedustelun selvittämää etukäteistietoa ja vastahyökkäysissä ei voi käyttää suurta voimaa, jotta sivullisuhreja ei aiheudu turhaan.

Parhaiten tälläisiin uhkiin pystyykin vastaamaan syöttämällä vastarintataistelijoille niiden omaa lääkettä käyttäen hyväksi erikoisjoukkojen suorituskykyjä. Erikoisjoukot pystyvät operoimaan pitkiäkin aikoja salassa vihollisalueella keräten tiedustelutietoa ja maalittamaan potentiaalisia kohteita esim. ilma- tai tykistöiskuja varten. 
Jos alueella toimii keskenään kamppailevia kapinallisjoukkoja, erikoisjoukot pystyvät kouluttamaan tuettavaksi valikoitunutta joukkoa ja toimimaan neuvonantajina niiden operaatioiden aikana. 
Tiedustelutietojen perusteella erikoisjoukkojen iskuosastoja voidaan käyttää vihollisen avainhenkilöstön tai materiaalin tuhoamiseen, panttivankien pelastamiseen tai vihollisvankien kaappaamiseen. Iskuosastojen toiminnan aikana kohteesta on myös mahdollista kerätä tiedustelutietoa, kuten vihollisen käytössä olleita viestivälineitä, suunnitelmia yms. ennen iskuosaston irtautumista.

Tarkka-ampujien rooli näissä tehtävissä vaihtelee. Tiedustelutiedon kerääminen on tärkeä tehtävä missä tahansa operaatiossa, ja tarkka-ampujalla on muutenkin kokemusta ympäristön havainnoinnista ja hyvät välineet siihen.
Toinen tehtävä on tietenkin vihollisen tuhoaminen tarkalla tulella. Tehtävät joissa erikoisjoukkojen tarkka-ampuja hyödyntää tätä osaamistaan ovat esimerkiksi iskuosastojen tulitukiosastossa toimiminen, iskuosaston selustan suojaus ja vihollisen avainhenkilöiden tuhoaminen tarkkuuskiväärillä. 
Vallatuilla alueilla tarkka-ampujia voidaan käyttää myös vapaissa metsästystehtävissä. Rakennetulla alueella metsästystehtävä on hyvinkin mahdollinen, kun siviiliväestön seassa piilottelee vastarintataistelijoita. Tälläisissä tehtävissä on myös mahdollista käyttää erilaisia houkuttimia vihollisen esiin saamiseksi. Esimerkiksi jokin tieosuus voidaan jättää näennäisesti vartioimatta, jolloin vastarintataistelijat voivat yrittää asettaa sinne tievarsipommia. Pommin asettajat napsitaan sitten pois tarkkuuskivääreillä. Toinen hieman kyseenalainen tapa, jota edesmennyt Chris Kyle väitetysti käytti, on jättää toimintakyvyttömäksi tehtyjä aseita lojumaan. Jos joku yrittää napata niitä mukaansa, se voidaan voimankäyttösäännösten puitteissa tuhota. Tietenkään ei voida olla varmoja onko aseen mukaansa ottava vihamielinen vai täysin sivullinen, esimerkiksi utelias lapsi.
Joskus myös tiedustelutehtävä voi muuttua tuhoamistehtäväksi, kuten brittien SAS:lle kävi Irakissa ISIS:n vastaisessa sodassa. Kylää tähystäneet SAS:n miehet havaitsivat että kylää on lähestymässä kuorma-auto täynnä mahdollisia ISIS:n taistelijoita, todennäköisesti pahoissa aikeissa. Tarkka-ampujat onnistuivat pysäyttämään kuorma-auton ampumalla sen moottoriin panssarisytytysluodeilla, jolloin myös ISIS:n taistelijat tajusivat joutuneensa tulen alle ja pakenivat.

perjantai 8. syyskuuta 2017

Tarkka-ammunnan hyödyntäminen metsästyksessä

Tarkka-ammuntaharrastuksesta saatavia oppeja voi monin tavoin hyödyntää metsästyksessä, mutta suomalaisen metsästäjän täytyy pitää mielessä riistan kunnioittaminen ja vältettävä turhan kärsimyksen aiheuttamista. Sotilastarkka-ammunnassa riittää useimmiten että laukaus osuu johonkin kohteen kehon osaan, jolloin kohde suurella todennäköisyydellä menettää toimintakykynsä taistelussa vaikkei osuma olisi heti kuolettava. Metsästyksessä osuman tulisi 100 % varmuudella olla keuhkojen tai sydämen alueella, jotta saaliseläin kuolee nopeasti ilman kitumista. Jos arvioi ettei pysty varmaan osumaan, on joko päästävä lähemmäs riistaa tai jätettävä laukaus ampumatta. Se että tietää milloin on parempi jättää ampumatta on myös osa tarkka-ampujan ammattitaitoa.
Vaikka ampuja ja ase pystyisivät harjoittelussa osumaan suurella todennäköisyydellä esim. 500 metrin päässä olevaan maaliin, metsästystilanteessa mukaan tulevat muuttujat vaikuttavat laukaukseen niin paljon, että eettistä kaatoa ei välttämättä saa tehtyä. Esimerkiksi saaliseläin saattaa liikahtaa kriittisellä hetkellä tai tuuli muuttuu juuri sen verran, että vitaalialueelle tähdätty laukaus osuukin saaliseläintä suolille tai vain katkaisee raajasta luun. 

Tässä esimerkki todella huonosta metsästysetiikasta Amerikan ihmemaasta, jollaista en toivo yhdenkään tämän blogin lukijan harrastavan.

Videossa ammutaan peurapukkia kolme kertaa yli 1200 metrin etäisyydelle, jokainen osuma on joko suolilla tai pukin peräpäässä. Eläin joutuu kärsimään suhteettoman paljon raakasti ylipitkän ampumamatkan takia. Ylipitkillä matkoille pelkästään saaliin löytäminen ilman koiran apua on todella hankalaa, jolloin haavoittunut eläin joutuu olemaan henkitoreissaan pitkään ennen lopetuslaukausta.


Mikä on vielä järkevä ampumamatka?


Tarkka-ammunta aseen tulisi pystyä vähintään 1 MOA tarkkuutteen, eli 100 metrin matkalla kasan koko on noin 29 mm ≈ 3 cm
Tavanomainen metsästyskivääri pystyy noin 1,5 MOA tarkkuuteen, eli kasa 100 metrillä on noin 4,5 cm
Osumien hajonta kasvaa lineaarisesti ampumamatkan mukaan:
- 200 m kasa 9 cm
- 300 m kasa 13,5 cm
- 400 m kasa 18 cm
- 500 m kasa 22,5 cm

300 metrin matkalla puhdas hajonta yhdistettynä muihin muuttujiin, kuten tuuleen ja ampujasta johtuviin liipaisuvirheisiin, on jo melko iso esim. teeren kokoiseen maaliin, jolloin siitä ampuu helposti ohi tai osuma on huono. Peuralle 400 metriäkin on jo pitkä matka vitaalialueelle osumiseksi, alla selventävä kuva hajonnasta 500 m matkalla:


Näillä saatesanoilla voi kukin miettiä mihin omat rahkeet riittää. Lisäksi pitkällä ampumamatkalla korostuu asekäsittelyn kultaisista säännöistä kohta 3: 

1. Käsittele asetta aina kuin se olisi ladattu
2. Älä osoita aseella mitään mitä et aio tuhota
3. Ole varma maalista ja mitä sen takana on
4: Sormi pysyy pois liipaisimelta ampumapäätökseen asti 

Optiikan läpi katsottuna näkökenttä on kapea pitkällä matkalla, jolloin huomion keskittyessä saaliiseen putkinäkö haittaa kohteen taustan havainnointia. Taustalla saattaa olla esim. muuta riistaa, jota ei ole aikeissa ampua. Mahdolliset kimmokkeet tai saaliin läpi lentäneet ja suuntaansa muuttaneet luodit voivat kuitenkin osua taustalla oleviin eläimiin. Lisäksi kaukana olevista maaleista ei huonolla kelillä tai hämärässä välttämättä pysty tekemään riittävän hyvää lajintunnistusta.


Matkan arviointi


Metsästäessä kannattaa käyttää laseretäisyysmittaria ampumaetäisyyden määrittämiseen, runsaalla sadalla eurolla saa siihen tarkoitukseen soveltuvia laitteita. LEM on erityisen hyödyllinen latvalintujahdissa, jossa maali on pieni ja ampumamatka voi olla helposti yli 200 metriä. Mitä tarkemmin matkan saa mitattua, sitä suurempi osumatodennäköisyys.

Jos on määrittänyt oman tähtäimen milliradiaanimitat tämän kirjoituksen avulla, voi metsästystilanteessakin käyttää ristikkoa matkan arviointiin.
Alla on taulukko, johon on laskettu keskimääräisen valkohäntäpeuran säkäkorkeuden milliradiaanimittoja vastaavat ampumamatkat. Jos harrastaa kyttäysmetsästystä laajoilla peltoaukeilla, kyseisen taulukon voi teipata vaikka kyttäyskopin seinään.




Kyttäyskopin seinään voi teipata myös tulialueesta piirretyn luonnoksen, johon on merkitty matkat selvästi erottuviin maastonkohtiin. Matkat voi rauhassa mittailla vaikka askelparilla tai mittanauhalla jos laseretäisyysmittaria ei ole käytössä.
Alla esimerkki luonnoksesta.


Pyyhkäisyalan hyödyntäminen


Koska metsästäessä tilanteet voivat tulla eteen yllättäen, ampumapäätös on pystyttävä tekemään nopeasti. Jos ampumatkastakaan ei ole tarkkaa tietoa, on tähtäimeen asetettava etukäteen sellainen koro, että sillä pystytään osumaan saaliseläintä vitaalialueelle laajalla ampumamatkaskaalalla. Eli hyödynnetään luodin pyyhkäisyalaa, jota on käsitelty tämän kirjoituksen lopussa.
Käytän lintumetsällä samaa luotia kuin pitkän matkan ammunnassa, jolle olen laskenut Lapua Ballistics ohjelman avulla sopivan koroasetuksen, jotta luodin lentorata pysyy halutun kokoisen ikkunan sisällä. Teerelle olen valinnut ikkunan kooksi 8 cm, eli tässä tapauksessa kun ase on kohdistettu 175 metriin, luoti osuu tähtäyspisteestä maksimissan 4 senttiä yli tai ali matkoilla 0 m - 200 m. 
Alla kuvakaappaus Lapua Ballistics ohjelmasta, josta näkee luodin lentoradan. Lyhyesti kerrotuna luoti osuu tähtäyspisteeseen noin 40 m ampumamatkalla, osuu 4 cm yli noin 100 m matkalla, osuu tähtäyspisteeseen 175 m matkalla ja osuu 4 cm ali 200 m matkalla.




Hirvelle ja peuralle käytän Naturalis-luotia, jonka lentorata on kaarevampi. Myös haluttu ikkuna on suurempi hirvieläinten suuremman vitaalialueen takia, tässä olen valinnut ikkunan kooksi 20 cm. Asettamalla kohdistusetäisyydeksi 220 m, pystyy tässä tapauksessa osumaan hirven ja peuran vitaalialueelle ampumamatkojen ollessa välillä 0 m - 250 m.





Liikkuminen ja naamiointi metsästäessä


Metsästyksessä ja tarkka-ammuntatoiminnassa pätevät samat lainalaisuudet jos haluaa pysyä huomaamattomana kohdetta lähestyessä tai sitä kytätessä.
Tässä muutama pointteri muistin virkistämiseksi:
- Hyödynnetään maaston tarjoamaa suojaa ja vältetään aiheuttamasta siluettia vaaleaa taustaa vasten.
- Lähestyessä kohdetta sivuttaisliike paljastaa helposti, liikkumisen oltava mahdollisimman äänetöntä ja etenemistapa on sovitettava maaston tarjoamaan suojaan, tarvittaessa viime metrit ryömitään kts. tämän kirjoituksen alku.
- Hajujen takia huomioitava tuulen suunta, vältettävä myös tupakointia ja muita voimakkaasti tuoksuvia nautintoaineita / juomia / ruokia.
- Hämärällä ja pimeällä valojen käyttö minimiin, jos pakko käyttää niin käytetään punaista valoa kapealla valokiilalla. Kapea valokiila ei erotu yhtä helposti ja punainen valo säilyttää oman hämäränäön.
- Varusteet, vaatteet ja ase täytyy valmistella niin ettei liikkuminen tai niiden käytöstä kuulu turhaa ääntä. Varmistimen poistaminenkin on yllättävän kova ääni tuulettomassa pakkasyössä.
- Naamioinnissa peitettävä vaalea iho ja kiiltävät esineiden pinnat, rikottava kehon ja varusteiden muoto naamiomateriaalilla sekä värien on sovittava ympäristöön. Koska metsästyksessä ei tarvitse pelätä että kohde ampuu takaisin, voi passipaikan valinnassa ja naamioinnissa käyttää enemmän mielikuvitusta, kuten valkoisten paalien sekaan piiloutuminen talvinaamioverkon avulla:
 [http://camosystems.com/]


Metsästystähtäimen käyttö pitkälle ampumisessa


Tavallisissa metsästystähtäimissä ristikot eivät välttämättä ole milliradiaanipohjaisia ja 2. polttotason ristikot aiheuttavat omat haasteensa. Jotta niillä voi ampua luotettavasti pitkälle, on ristikon mitat selvitettävä ja päätettävä 2. polttotason ristikoilla mitä suurennosta käyttää, koska ristikon mitat muuttuvat suurennoksen mukaan.
Tässä esimerkki Zeiss Terra RZ-6 ristikon mitoista 9x-suurennoksella:



Otetaan esimerkki jossa peura on 370 metrin päässä, ballistiikkataulukon mukaan koro tälle matkalle on 2,0 mrad:



Tarvittava koro löytyy ristikosta vihreän nuolen kohdalta:


Kun oikealla korolla tähdätään peuraa 370 m päässä, tähtäinkuva näyttää tältä:



Mahdollinen tuulikorjaus huomioidaan myös ristikolla, alla esimerkki jos tuuli puhaltaa oikealta 4 m/s, jolloin tuulikorjaus on ballistiikkataulukon mukaan 0,4 mrad.




Ja tässä miltä tähtäinkuva näyttää 370 m ampumamatkalla 4 m/s sivutuulella, kun tähdätään peuraa:




Ampumatukien käyttö


Olen metsästäjien parissa törmännyt turhan usein siihen ajatukseen että vain huonot ampujat käyttävät tukea, tosimies ampuu vapaalta kädeltä! Ehkä niin, mutta mielestäni vain tyhmät ampujat jättävät hyödyntämättä tukea jos siihen vain on aikaa ja mahdollisuus. Sotkeekohan haulikkoammunta tässä joidenkin metsästäjien ajatusmaailmaa, haulikolla harvemmin kun tuelta ammutaan?
Tässä kirjoituksessa on käsitelty erilaisia ampuma-asentoja ja tukia, joiden avulla saa aikaan tarkempia laukauksia.

Suosittelen jokaista metsästäjää hankkimaan aseeseensa bipodin makuuammuntaa helpottamaan. Jos makuuasento ei ole mahdollinen peitteisen maaston takia, kannattaa kuljettaa repussa mukana esim. kaksihaaraista ampumakeppiä. Se on sopiva kompromissi yksijalkasen ampumakepin ja tripodin välillä painon ja tuen vakauden suhteen. Ampumakepit voi tehdä myös äkkiä paikan päällä parin karahkan ja jeesusteipin avulla.
Alla kuva kaupallisesta korkeussäädettävistä ampumakepeistä tositoimissa:

[https://www.thealaskalife.com/blog/primos-trigger-sticks/]





maanantai 12. kesäkuuta 2017

Tarkka-ammuntakilpailuihin valmistautuminen

Hyvä tapa testata omaa tarkka-ammuntaosaamista on osallistua siitä järjestettäviin kisoihin, joita pidetään niin kotimaassa kuin ulkomailla. Kisoja on erityyppisiä, on herrasmiesmäisiä pitkän matkan ammuntaan painottuvia kisoja ja myös taktista osaamista mittaavia sotilastaitokilpailuja, joissa ei pelkällä ammuntaosaamisella pärjää.
Usein kilpailemassa on mukana niin koti- kuin ulkomaisia ammattisotilaita, joilla voi olla kokemusta tarkka-ammunnasta esim. kriha-operaatioista. Varsinkin heitä vastaan saa realistisen kuvan oman osaamisen tasosta. 

Taktisen puolen kilpailut käydään tavallisesti pari- tai partiokokoonpanossa, joten aivan ensimmäisenä on löydettävä itselleen kaveri kisoihin mukaan. Kannattaa verkostoitua lajin harrastajien kanssa ampumaratapäivillä ja kursseilla, jolloin saa tuntumaa millainen ihminen mahdollinen kisakaveri on kyseessä. Jos TA-parin/partion henkilökemiat ei toimi, ei hommasta tule mitään kun lyödään hieman kisapainetta päälle. Partion jäsenten on oltava samalla aaltopituudella.

Tarvittavat varusteet

Riippuen kilpailun vaativuustasosta, tarvittavat varusteetkin ovat erilaisia. Tässä listaa partion varusteista, joita ilman ei oikein pärjää.

- Ampujalla 1 MOA tarkkuuteen kykenevä kivääri ja siinä mrad-ristikollinen tähtäinoptiikka, tähystäjällä joko vastaava ase tai kisan luonteesta riippuen puoliautomaattinen tulitukikivääri
- Kiikarit maalien etsimiseen ja tähystämiseen, jos tähystäjän aseen optiikassa ei ole mrad-mittaista ristikkoa, sellainen olisi oltava ainakin kiikareissa tulen korjausta varten
- TA-kansio, jossa kulkee esim. ballistiikkataulukot, taskulaskin, muistivihko, paperia tuliasema- ja tiedusteluluonnoksia varten, kyniä, tusseja, kompassi, koordinaattimittari/viivoitin ja muuta hyödyllistä
- Aktiivikuulonsuojaus ja silmäsuojaus mahdollisia lähiammuntoja varten
- Maastopuku, varsikengät, hanskat ja päähine
- Naamiointi, tehtävästä riippuen joko kevyt naamioviitta tai koko röllipuku, kasvonaamioväri ja aseen naamiointi
- Taisteluliivi, chestrig tai battlebelt, jossa kulkee ainakin lippaat, kiristysside, painesiteet ja muut ensiapuvälineet
- Reppu, jossa kulkee vaihtoalusvaatteita, eväät, juomavesi, lisäpatruunat, optiikan ja aseen puhdistusvälineet, työkaluja mahdollisten vaurioiden korjaamiseen, nippusiteitä ja jeesusteippiä + kilpailun vaativuustasosta riippuen myös yöpymis- ja ruuanlaittovälineet kisan ajaksi
- Karttatasku
- Puukko
- Valaisin
- Tulentekovälineet
- Ampumakepit hankalia ampuma-asentoja helpottamaan

Ja tässä varusteita vaativampiin kilpailuihin, jolloin voi saada pientä etua ns. välineurheilulla.

- Sääasema tuulen nopeuden ja ilmastollisten olosuhteiden määrittämiseen
- Ballistiikkalaskin
- Partion sisäiseen kommunikointiin PMR- tai VHF-radiot
- Kaukoputki tarkempaan tähystykseen ja maalien tunnistukseen
- Laseretäisyysmittari jos kisassa sellainen sallitaan
- GPS-paikannuslaite
- Valonvahvistin yöllistä toimintaa helpottamaan
-Tripod kaukoputken jalustaksi tai esim. HOG-saddlen kanssa aseen tueksi hankalia ampuma-asentoja helpottamaan

Mitä pitäisi osata

Vaikka kilpailuissa on yleensä kiintiöpaikkoja ensikertalaisille, niin ei sinne kannata kuitenkaan lähteä soitellen sotaan. Tässä asioita jotka TA-partion olisi hyvä hallita, jotta kisa ei mene aivan penkin alle.

- Ampuminen tuntemattomille etäisyyksille, eli osattava maalin etäisyyden määritys ilman laseretäisyysmittaria, tuulen lukeminen ja tarvittavien koro- ja sivukorjausten huomiointi ammunnassa 
- Ampujan ja tähystäjän parityöskentely tuliasemassa, kuinka tähystysvastuudet jaetaan ja miten maalit etsitään, maaston nimeäminen, kommunikointi jotta kumpikin tietää mitä maalia tarkoitetaan, tarvittavien koro- ja sivukorjausten määrittäminen, laukaukseen valmistautuminen ja korjausten antaminen ohilaukauksen sattuessa
- TA-partion huomaamaton liikkuminen kohdetta lähestyttäessa sekä suunnistaminen kartan ja kompassin avulla, irtautumisjärjestelyt ja toiminta partion joutuessa erilleen
- Tuliasema- ja tiedusteluluonnosten piirtäminen, tiedusteluraportin laadinta (mitä, missä, milloin, miten) 
- Henkeäpelastava ensiapu ja haavoittuneen evakuointi
- Yleisimpien PV:n viestivälineiden käyttö
- Tulenjohdon perusteet, ennalta määritettyjen maalien ammuttaminen, maalin paikan määritys ja tulikomennon muodostaminen ja viestitys
- TRA-perusteet, partion liikkuminen rakennetulla alueella ja rakennusten sisällä toimiminen
- Liikkuvan maalin ampuminen, yhteislaukaukset, hankalat asennot + tilapäistuet ja pienen aukon läpi ampuminen
- Toiminta epäsuoran tulen alla ja toiminta kohdattaessa miinoite 
- Viholliskaluston tunnistaminen 
- Majoittuminen maastossa ja retkikeittimen käyttö, oman toimintakyvyn ylläpito

torstai 16. helmikuuta 2017

Tarkka-ammunta talvella

Talvista tarkka-ammuntaa on blogin kirjoituksissa jo jonkin verran käsitelty muiden tekstien yhteydessä, mutta otetaan asia nyt tarkempaan käsittelyyn.

Pakkanen ja lumi vaikeuttavat tarkka-ampujan työtä, sillä talvinen sää aiheuttaa haasteita kaluston toimivuudelle, ballistiseen valmisteluun, naamioitumiselle, toimintakyvyn ylläpidolle, toiminnan salaamiselle sekä olosuhteet ovat muutenkin kesäkelejä kurjemmat, joka osaltaan voi vaikuttaa henkiseen jaksamiseen.
Lisäksi tuulen luku on hankalampaa, kun maasto on peittynyt hankeen ja puissa ei ole lehtiä. Myös iskemien havainnointi vaikeutuu, sillä lumen pölähdys ei välttämättä näy kunnolla tai luoti uppoaa "sukkana" nietoksiin. Lumihanki aiheuttaa myös sen, että valmistelemattomista tuliasemista ei lumen takia välttämättä pysty ampumaan makuultaan. Suuri lumimäärä metsämaastossa kuitenkin häivyttää laukausmelua, jolloin ampujan sijainti on vaikeampi hahmottaa.
Talvella pidempi pimeäaika voi olla ystävä tai vihollinen. Jos tarkka-ampujalla ei ole käytössään valonvahvistinkalustoa tai lämpökameroita, pimeydestä ei ole oikeastaan kuin haittaa. Mutta pimeätoimintakalustolla varustettu TA-partio taas saa yön synkkyydestä etua. Esimerkiksi tuliasemiin siirtyminen ja sen valmistelu voidaan suorittaa pimeyden suojissa

Etukäteisvalmistelulla ja oikeilla peliliikkeillä saadaan kuitenkin talven aiheuttamat haasteet voitettua, tai ainakin vähennettyä niiden vaikutusta.

Kaluston valmistelu talvikäyttöön


Pakkanen aiheuttaa aseen, optiikan, patruunoiden ja elektroniikan toimivuuteen muutoksia, jotka on otettava huomioon ennen tehtävään lähtöä. 

Ase ja optiikka

Pakkanen jähmettää tavallisen voiteluöljyn, jolloin varsinkin itselataavat aseet ovat vaarassa muuttua toimintakyvyttömiksi. Myös pulttilukkoisissa aseissa lukko, laukaisukoneisto ja iskuripiikki voivat jumittua tai toimia vaillinaisesti. Aseesta on huolellisesti puhdistettava vanha öljy, jonka jälkeen se voidaan joko jättää kuivaksi, voidella kevyesti pakkasta kestävällä öljyllä tai käyttää kuivavoiteluaineita.

Ase tulisi säilyttää kylmässä, eikä viedä sitä välillä lämpimiin tiloihin. Kylmän aseen lämmetessä sen pintaan tiivistyy ilmasta kosteutta. Jos lämmennyt ase viedään takaisin pakkaseen, pintaan tiivistynyt vesi alkaa jäätyä ja myös lumi tarttuu siihen helposti. Lumen ja jään kertyminen vääriin paikkoihin taas altistaa aseen häiriöille.
Jos asetta on kuitenkin säilytettävä sisällä, on tiivistynyt vesi huolellisesti kuivattava pois ennen takaisin pakkaseen siirtymistä.
On huomioitava että veden tiivistymistä tapahtuu myös piipun sisällä. Jos kosteutta on merkittävästi piipussa ja sillä ammutaan, yllättävä paineen kasvu voi aiheuttaa aserikon.

Piippu ja optiikka kannattaa suojata mahdollisimman hyvin ennen liikkeelle lähtöä lumiseen maastoon. Tähän voi käyttää joko asepussia, aserinkan koteloa tai erillistä piipun ja optiikan suojaa, josta esimerkki alla. Sen lisäksi että suoja estää lumen ja jään pääsemisen aseen osiin, vaimentaa suoja myös mahdollisia kolhuja, joita syntyy liukkaassa tai muuten vaikeakulkuisessa maastossa edetessä.

 
Jos käytössä ei ole varsinaista piipun suojaa, aseen piipun suulle kannattaa liikkeelle lähtiessä laittaa ainakin esim. teippi, ilmapallo tai muu suoja, jotta sinne ei pääse vahingossa lunta. Vaikka piipun suulla olisi teippiä lumisuojana, sen läpi voi ampua pikatilanteissa ilman että se vaikuttaa luodin osumapisteeseen. Luodin lähtiessä liikkeelle se työntää piipussa ilmaa edellään yli äänennopeutta, joka rikkoo suojateipin tai muovin tieltään ennenkuin luoti ehtii koskea siihen.
Alla hyvä varoitusvideo mitä voi tapahtua, jos aseen piippuun on joutunut lunta tai maa-ainesta ja sillä ammutaan. Pidetään ne piiput puhtaana.




Tavallisesti tarkkuuskiväärin optiikassa on jo valmiiksi jonkinlaiset linssien suojat, mutta säätötornit ovat suojaamattomia. Jos käytössä ei ole asepussia tai mitään muuta suojaa, kannattaa säätötornien suojaukseen paremman puutteessa käyttää vaikka muovipussia, jonka kiristää paikalleen kuminauhoilla. Näin lumi ja jää ei pääse optiikan säätöjen mekaanisten osien väliin.

Oikein kylmällä ilmalla myös tähtäysoptiikan sisäisen mekaniikan voiteluaineet voivat alkaa jähmettyä. Jos tuntuu siltä että esim. suurennoksen tai koron säädöt vaativat toimiakseen tavallista enemmän voimaa, niin ei kannata väkisin runtata niitä, ettei mekaniikka hajoa. Jos osaa odottaa tälläistä tilannetta, kannattaa ennen tehtävään lähtöä jo valmiiksi säätää keskimääräisesti hyvät asetukset optiikan säätöihin tai käyttää ristikkoa korjausten huomioimisessa. 

Tuliasemassa ollessa ase- ja tähystysoptiikan linsseihin ei saa päästä hengitysilman kosteutta. Kun kosteus jäätyy linsseihin, niiden läpi ei käytännössä näe ja puhdistaminen on aikaa vievää. Tyypillinen tilanne kuinka näin käy, on silloin kun kylmällä ilmalla pitää esim. putkihuivia kasvojen edessä. Kun putkihuivin läpi hengittää, osa uloshengitetystä ilmasta nousee ylöspäin putkihuivia pitkin ja päätyy linsseille. 
Allekirjoittanut on tämän hölmön virheen takia menettänyt parikin ampumatilaisuutta teerijahdissa, kun ilma on ollut pakkasen puolella aamuisessa suopassissa.

Lumesta heijastuva kirkas auringonvalo voi haitata tähtäinkuvaa, jolloin optiikan objektiivi kannattaa peittää siten, että valoa pääsee putken sisään vain pienestä aukosta. Tähän voi käyttää esim. valkoista urheiluteippiä.


Patruunat ja lippaat


Patruunat tulisi myös säilyttää mieluiten ulkoilman lämpötilassa, jotta lähtönopeuden muutos on helpommin ennustettavissa. Lippaita tai irtopatruunoita ei tule säilyttää takin tai housujen taskuissa, jottei ruuti pääse lämpenemään ja muuttamaan lähtönopeuksia.

Kun patruunan sisältämä ruuti jäähtyy, luodin lähtönopeus laskee. Matala lähtönopeus taas aiheuttaa sen, että jos ase on kohdistettu kesäkeleissä, talvella on otettava lisää koroa osuakseen maaliin. Lähtönopeuden muutos kasvattaa myös tuulikorjauksen määrää, sillä hitaammin lentävä luoti on kauemmin altis tuulen vaikutukselle matkalla kohteeseensa.
Jos ympäristön lämpötila muuttuu merkittävästi verrattuna kohdistuslämpötilaan, kannattaa ase kohdistaa uudelleen, mitata luodin lähtönopeudet ja tehdä uusi ballistiikkataulukko. Näin helpottaa toimintaa tuliasemassa, kun ei tarvitse soveltaa muulle lämpötilalle sovitettua taulukkoa.

Kuitenkin ihan koto-Suomessakin lämpötila voi heitellä yhden vuorokauden aikana pahimmillaan kymmeniä asteita, kuten alla olevasta taulukosta nähdään.
Siksi pitää tietää, kuinka lämpötilan muutos vaikuttaa patruunan käyttäytymiseen.

[http://ilmatieteenlaitos.fi/lampotilaennatyksia]

Kun mittaa lähtönopeuksia käyttämälleen patruunalle eri lämpötiloissa, aseen ja patruunoiden tulee antaa asettua lämpötilaltaan ympäristön lämpötilaa vastaavaksi. Eli kun saapuu ampumaradalle, ase ja patruunat otetaan heti ensimmäisenä pois säilytyskoteloistaan. Sitten voi rauhassa asetella maalitaulut, viritellä nopeusmittarit ja vaikka juoda pari kuppia kahvia, jotta lämpötilaerot ehtivät tasaantua. 
Sitten kun alkaa ampua mittarin läpi, ei siinäkään kannata kiirehtiä. Liian nopeasti ampumalla lämmittää asetta, joka taas lämmittää aseeseen ladattua patruunaa. Minimoimalla ase/patruunayhdistelmän ja ympäristön lämpötilaeron, saa tarkempia mittaustuloksia.
Jotkut mittaavat erillisillä mittareilla ulkoilman ja ruudin lämpötilaa, mutta se menee mielestäni hifistelyn puolelle. TA-tehtävän aikana ei ole aikaa ruveta vertailemaan näitä lämpötiloja keskenään ampuma-arvoja pohtiessa, vaan pyritään siihen että ase ja patruunat ovat laukaushetkellä saman lämpöisiä kuin ulkoilma.

Kun aikansa on kerännyt dataa lähtönopeuden muuttumisesta eri lämpötiloissa, saa muodostettua lämpötilakorjauskuvaajan. Sen avulla voi laskea ballistiikkataulukot haluamilleen lämpötiloille. Esimerkiksi ennen tehtävään lähtöä voi laskea taulukot -15 C, 0 C ja +15 C lämpötiloille, joista 0 astetta on se missä ase on kohdistettu.

Jos ei halua kuluttaa aikaansa ampumaradalla mitaten lähtönopeuksia, nyrkkisääntönä voidaan sanoa, että luodin lähtönopeus muuttuu noin 0,5 m/s per 1 celsiusaste. Eli jos ase on kohdistettu +10 C lämpötilassa, jolloin lähtönopeus on ollut keskimäärin 855 m/s, -15 C lämpötilassa lähtönopeus on luokkaa 842,5 m/s. 
Kannattaa kuitenkin huomioida, että eri ruudit käyttäytyvät eri tavalla, eikä lämpötilakorjauskuvaaja ole välttämättä lineaarinen.
 
Lippaat tulee säilyttää siten, että ryömiessäkään niihin ei pääse kulkeutumaan lunta. Lumi voi haitata lippaan toimintaa, jolloin patruuna ei syöty kunnolla. Lumi voi myös kulkeutua lippaasta patruunan mukana patruunapesään, johon sulettuaan se voi laukaushetkellä nostattaa painetta, joka voi aiheuttaa aserikon.

Elektroniikka

Tarkka-ampujan käyttämää elektroniikkaa on mm. laseretäisyysmittarit, tuuli- ja ilmanpainemittarit, taskulaskimet, pimeätoimintavälineet ja viestikalusto. Kuten kaikki varmaan tietävät, pakkanen heikentää akkujen ja paristojen tehonluovutusta, jolloin niitä käyttävät laitteet eivät toimi kunnolla. Siksi kaikki elektroniikka tulisi pitää lämpimänä, eli joko lähellä omaa kehoa tai hyvin eristeaineella käärittynä kun niitä ei käytetä. On myös hyvä varata normaalia enemmän vara-akkuja ja paristoja matkaan, jotka säilytetään myös lämpimässä.
Pienet elektroniikkalaitteet kannattaa myös suojata esim. minigrip-pusseilla, jotta niihin ei pääse lunta tai kosteutta. Isommilla laitteilla on yleensä oma suojakotelo, jonka eristeominaisuuksia voi tuunata esim. vaahtomuovilla tai alumiinifoliolla.

Naamiointi


Riippuen ympäristöstä ja vallitsevasta lumitilanteesta, naamiopuku voi vaihdella puhtaan valkoisesta lumipuvusta aina kesä-tai syyskuosin röllipukuun, johon on lisätty valkoista naamiomateriaalia. Kaupunkialueiden likaisessa lumessa myös harmahtavan sävyinen lumipuku voi olla eduksi. Kasvojen naamioinnissa käytetään talvinaamiovärejä, tai esim. valkoista kangasta johon on leikattu silmäreiät. Myös valkoinen balaclava/kommandopipo on hyvä vaihtoehto.
Aseen naamioinnissa kannattaa käyttää luonnonmateriaalin lisäksi valkoista sideharsoa, urheiluteippiä ja spraymaalia.

Tässä kirjoituksessa on käsitelty tuliaseman rakentamista talvella: http://oppejatarkka-ammunnasta.blogspot.fi/2015/12/tuliaseman-valinta-ja-rakentaminen.html 
Ja tässä käyty läpi asioita, mitä liikuttaessa pitää huomioida: http://oppejatarkka-ammunnasta.blogspot.fi/2015/12/tarkka-ampujan-liikkuminen.html

Alla esimerkkejä erityyppisistä talvikelin naamiointiratkaisuista ja sopivista tuliasemista.

Talvikuosinen röllipuku ja teipillä naamioitu ase
[http://www.militaryimages.net/media/swedish-sniper-with-psg-90.2614/full]

Puhtaan valkoinen lumipuku, tuliasema puskan suojissa. Ase naamioitu sideharsolla.


Tarkka-ampujapari pika-asemassa. Tuliasema on melko hyvä, se sijaitsee painanteessa johon pääsee ryömimällä ja ympäröivät kuuset varjostavat paikkaa. 
[http://www.snipercentral.com/winter-training/]

Talvinaamioverkon käyttö maastouttamisessa. Jos TA-pari olisi vielä kuusenoksien suojassa, niin asema olisi vielä parempi.
[https://blogg.forsvarsmakten.se/jagarbloggen/2012/09/14/prickskytt-med-observator/]

Esimerkki tripodin käytöstä, kun ammutaan lumipeitteisen kuusen suojasta. Erinomainen pika-aseman paikka, kunhan huomioidaan aseen suupaineen irroittama lumi, joka pölähtäessään voi paljastaa ampujan.


Esimerkki loppusyksyn tai alkukevään naamioinnista. Pääväri on ruskea, johon on lisätty valkoista naamiomateriaalia sinne tänne.
 [http://webuserblog.com/?p=4512]

Jos lunta on oikein paljon, voidaan tuliasema kaivaa sen sisään ja ampua pienen aukon läpi, kuten rakennuksissa toimittaessa. Tälläistä asemaa pitää käyttää harkiten, sillä luonnoton "lumilinna" erottuu helposti muusta maisemasta.
[https://commons.wikimedia.org/wiki/File:USMC-110124-M-3909A-498.jpg]


Jos tuliasemaa on aikaa parantaa, se kannattaa kattaa ja eristää maasta. Alla kuva tuliasemasta, jota on alettu parantamaan. Katos on rakennettu oksista ja niiden päälle on levitetty sadeviittoja/telttakangasta. Kankaan päälle on levitetty lunta maastouttamiseksi. Asema vaatii vielä parantamista, sillä tuossa kuosissa se näyttää kaukaa katsottuna tummalta onkalolta rinteessä. Asiaa voi parantaa levittämällä valkoinen naamioverkko tähystysaukon eteen.
[http://www.dailymail.co.uk/news/article-3420676/We-SNOW-hard-Bare-chested-marines-Korean-troops-perform-drills-mess-extreme-cold-preparation-North-Korea-attack.html]

Jos tuliaseman edustalla on pehmeää lunta, se on hyvä jäädyttää lumen pölyämisen vähentämiseksi.
 [http://benandbawbsblog.blogspot.fi/2010/12/frigid-firearms-firing.html]


Toimintakyvyn ylläpito


Talvinen keli aiheuttaa omat haasteensa myös fyysiselle ja henkiselle jaksamiselle, kun on kylmää, märkää ja pimeää. Toimintakyvyn ylläpito vaatiikin jatkuvaa toimintaa, jotta tehtävän suorittaminen ei heikenny.
 
Kun TA-partio liikkuu kohti tuliasema-aluettaan esimerkiksi hiihtäen, on vaatetus pidettävä mahdollisimman kevyenä. Hyvä nyrkkisääntö siihen on, että kun paikallaan ollessa on hieman vilu, niin liikuttaessa vaatetuksen määrä on sopiva. Kun päästään tuliasema-alueelle, vaihdetaan märkä vaatetus kuivaan ja pukeudutaan lämpimästi. 

Siirtymien tai muun fyysisen suorituksen aikana on pidettävä yllä nestetasapainoa, vaikka janoa ei juuri tuntisikaan. Kylmässä ilmassa uloshengityksen kautta haihtuu tavallista enemmän kosteutta, janon tunne heikkenee ja virtsaamisen tarve lisääntyy, jolloin nestehukka voi tulla yllättäen. Siksi nestettä tulee siirtymillä nauttia esim. pari suullista vartin välein. 
Tähän hyvä keino on juomarakko, jolloin vettä voi juoda ilman liikkeen pysäytystä. Juomarakkoa kannetaan vaatteiden alla jäätymisen ehkäisemiseksi ja aina juomisen jälkeen imuletkuun puhalletaan, jotta se tyhjenee vedestä. Jos käytetään kenttäpulloa, niin sitä pidetään myös vaatteiden alla esim. remmissä roikkuen kaulalla
Jos tehtävä on pitkä ja sen ajaksi on varattu ruokaa mukaan, rinkassa tai repussa kuljetetaan termospulloa jossa on lämmintä vettä. Näin tauoilla saa ruuanvalmistukseen heti käyntiin. Tauon aikana keitetään lisää vettä termospullon täytteeksi.

Koska tuliasemassa kyttäämisessä kehon lämmöntuotto on pienen lihastyön takia heikkoa, täytyy lämmöneristämiseen panostaa. Tuliaseman pohja on eristettävä kylmästä maasta mahdollisimman hyvin, esimerkiksi makuualustan ja kuusenhavujen avulla. Lunta ei kannata poistaa aseman pohjalta, vaan se tampataan lisäeristeeksi. 
Pukeutumisessa hyödynnetään kerrospukeutumista, päällikerroksen ollessa esim. partiohaalari ja lumipuku
Vaikka tuliasemassa ollessa olisi paljon lämmintä päällä, on kehon lämmöntuottoa pidettävä yllä. Lihasten aiheuttamaa lämmöntuottoa voi lisätä jännittämällä ja rentouttamalla keskivartalon lihaksia ja kipristelemällä varpaita ja sormia. Myös ravinnon tulisi olla mahdollisimman energiapitoista, jotta keho jaksaa lämmittää itseään.

Oikein kylmillä keleillä vaatteiden sisällä voi käyttää kemikaalisia kädenlämmittimiä. Niiden valinnassa kannattaa olla tarkkana, sillä jotkin niistä alkavat haista kun kemikaalireaktio alkaa, joka voi paljastaa tuliaseman. Hyvä sijoituspaikka lämmittimille on hanskojen lisäksi välivaatekerroksen alla kyljissä munuaisten kohdalla, jolloin lämpö siirtyy hyvin verenkiertoon.